Ruoan arvonlisäveron alennus hillitsisi inflaatiota

Julkaistu:

Ruoka kallistuu Suomessa entisestään. Jo suomalaisen ruoan 17 prosentin arvonlisävero on korkeampi kuin muissa EU-maissa, joissa yleisiä ovat alle kymmenen prosentin verokannat. Veropolitiikan ja suhdannetilanteen kannalta arvonlisäveron alennusta kannattaisi kuitenkin lykätä.


Näin arvioi Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen PTT:n toimitusjohtaja Pasi Holm.

– Toisaalta, inflaatio uhkaa kiihtyä, jos elintarvikkeiden maailmanmarkkinahinnat nousevat. Inflaation kannalta olisi perusteltua laskea arvonlisäveroa mahdollisimman aikaisin, hän punnitsee.

Viljan hinta on noussut jyrkästi ja maitolitran hinnan ennakoidaan kallistuvan ensi vuonna kahdeksan senttiä. Ruoan arvonlisäveron alennusta on suunniteltu lykättäväksi hallituskauden loppuun.

Holmin mielestä arvonlisäveron alennus näkyisi ruoan hinnassa, vaikka sitä on epäilty. 

– PTT:n, VATT:n ja Turun yliopiston tutkimuksen mukaan hinnat eivät alenisi täysmääräisesti, vaan 80-prosenttisesti. Hinnat laskisivat siis vajaat neljä prosenttia. Kauppa on tosin tehnyt lupauksen, että hinnat alenisivat täysmääräisesti. Kun arvonlisäveron alennusajankohta on tiedossa, kannattaa tarkkailla nostavatko kaupat sitä ennen hintoja.

Ruoan kallistuminen hillitsisi Holmin mukaan kulutusta varsinkin kasviksissa ja vihanneksissa. Maitotuotteissa hinnan vaikutus on pienempi.

– Jos hinnat nousevat kymmenen prosenttia, laskee kulutus kolme prosenttia. Maito on välttämätöntä esimerkiksi lapsiperheissä, mutta jogurtin ja juustojen kulutukseen hinnannousu vaikuttaisi enemmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    3. 3

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    4. 4

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    5. 5

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    6. 6

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    7. 7

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Kiinan pääministeri korostaa globalisaation hyödyttävän kaikkia

    10. 10

      Nurminen rojahti 16 prosenttia pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    10. 10

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää