Julkinen liikenne myötätuulessa

Julkaistu:

Joukkoliikenteen osuutta pitää lisätä, toteavat suomalaiset liikennealan toimijat. Myös kevyen liikenteen edistämisellä on suuri osuus kaupunkiliikenteen sujuvuudessa ja ilmastomuutoksen torjunnassa.
Liikennealan toimijoilta pyydettiin lausuntoja liikennepoliittiseen selontekoon. Liikenne- ja viestintäministeriölle on jätetty 120 lausuntoa. – Lausuntojen painotus ei varsinaisesti yllättänyt. On hyvä, että raideliikenne nousi isoksi asiaksi, sanoo ylijohtaja Juhani Tervala.

– Olemme iloisia lausuntojen suuresta määrästä. Meillä on nyt selvitykseen liittyvät seminaarit käynnissä, ja teemme koko ajan yhteenvetoja.

Keskeisimpänä lausunnoissa nousi esiin joukkoliikenteen edistäminen. Toimina esitetään esimerkiksi valtion tukea, lippujärjestelmien kehittämistä, liityntäliikennettä ja yleistä liikenneverkon parantamista.

Varsinkin pääkaupunkiseudulla raideliikenne koetaan tärkeäksi. Helsingistä Espooseen kulkevan Länsimetron ja pääkaupunkiseudun ympäri rakennettavan kehäradan toteuttaminen nousi esille lähes kaikilla alueen toimijoilla.

Pääkaupunkiseudun lisäksi myös muissa suuremmissa kaupungeissa halutaan kehittää raideliikennettä. Yleisesti halutaan edistää myös kevyttä liikennettä, varsinkin pyöräilyä. Lausuntojen antajat näkivät kevyen liikenteen lisäämisellä voitavan hillitä ilmastonmuutosta.

Maaseudulla suurimpana huolenaiheena on joukkoliikenteen säilyttäminen. Toimina esitettiin kutsuohjattua liikennettä ja kuntien henkilökuljetusten yhdistämistä.

Lausunnoissa esitettiin näkemyksiä, joissa toivottiin panostusta liikennesektorin toiminnan ja rahoituksen pitkäjänteisyyteen.

Myös liikenneturvallisuus nousi esiin. Teille halutaan keskikaiteita, kameravalvontaa ja nopeusrajoitusten tarkistamista. Kevyen liikenteen turvallisuus kaupungeissa vaatii myös kohennusta.

Liikenneverkkojen kehittäminen keräsi mielipiteitä. Perustienpitoon halutaan lisää rahaa, kuten myös alueellisiin investointeihin. Raideliikenteen lisääminen keräsi myös kannattajia. Hanke-ehdotuksia lausunnonantajat esittivät maanteille yli 70, rautateille yli 50 ja vesiväyliä sekä lentoliikennehankkeita molempia noin kymmenen.

Liikennepoliittinen selonteko on laatuaan ensimmäinen. Vastaavan laajuisia liikenneselontekoja ei ole aikaisemmin laadittu.

Parhaillaan selonteko jatkuu alueellinen seminaarikierroksella sidosryhmille. Eduskunnan valiokuntien kuulemiset alkavat syksyllä. Selonteko annetaan eduskunnalle ensi helmikuussa.

  • Autot

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Seppälää haetaan konkurssiin

    7. 7

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    8. 8

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    9. 9

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    10. 10

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    11. Näytä lisää

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää