Elämäntapalentäjä kirnuaa bonuksia

Julkaistu:

Lentoyhtiöiden kanta-asiakasohjelmilla on maailmanlaajuisesti yli 180 miljoonaa jäsentä. Heistä aktiivisia lentomatkustajia on noin 27–28 prosenttia.
Yhteensä kanta-asiakkaiden tileillä on yli 10 biljoonaa lentomailia. Näin arvioi Frequent Flyer Services, joka on erikoistunut tarjoamaan palveluita ahkerille bonuspisteiden kerääjille.

Kanta-asiakasjärjestelmät toimivat siten, että lentoyhtiö antaa asiakkaalle lipun hinnan ja lennettyjen mailien tai kilometrien mukaan laskettavan määrän bonuspisteitä.

Tietyllä määrällä pisteitä asiakas voi lunastaa palveluita, kuten uusia lentoja tai hotelliyöpymisiä, jotka lentoyhtiö on maksanut. Nettipalveluiden avulla matkustajan on mahdollista optimoida lento kahden pisteen välillä siten, että siitä saa mahdollisimman suuren määrän pisteitä.

Elämäntapalentäjät käyttävätkin sumeilematta hyväkseen palkitsemisjärjestelmien aukkoja ja ristikkäisten tarjousten tuomia mahdollisuuksia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Finnair Plus-osaston päällikkö Hanna Kostama kertoo, että Plus-asiakasohjelmassa on tällä hetkellä 590 000 aktiivista jäsentä. He ovat käyttäneet Finnairin palveluita viimeisen 18 kuukauden aikana.

SAS:sta puolestaan kerrotaan, että heillä 2,6 miljoonaa aktiivista Eurobonus-asiakasta. SAS myös myy bonuspisteitä puhdasta rahaa vastaan. Molemmat yhtiöt ovat kuitenkin vaitonaisia siitä, kuinka paljon rahaa kanta-asiakasohjelmissa lopulta liikkuu.

Finnairilta kerrotaan, että se jakoi Plus-asiakkailleen 5,3 miljardia pistettä vuonna 2006. Lentämällä Helsingistä Tokioon bisnesluokassa saattoi saada 16 828 pistettä.

Kostaman mukaan pistepotin rahallista arvoa on vaikea mitata. Esimerkiksi Finnair käyttää vuodessa tietyn summan bonuspisteiden avulla lunastettaviin palkintoihin. Matkoista saatavat pisteet määräytyvät puolestaan vaihtelevien lentolippuhintojen mukaan.

– Ostamme palkinnot mahdollisimman halvalla ja jaamme ne asiakkaille pisteiden muodossa. Tavallaan trokaamme palkintoja mahdollisimman hyvillä sopimuksilla. Se on vähän kuin torikauppaa, Kostama summaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    3. 3

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    4. 4

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    5. 5

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    6. 6

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    7. 7

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    8. 8

      Metson ralli piti – Afarak kiisi puoli tuntia

    9. 9

      Norjan öljyrahaston arvo ylitti 1 000 miljardin dollarin rajapyykin ensimmäistä kertaa

    10. 10

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    3. 3

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    7. 7

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää