Käsilaukut ja korut ovat miesten juttu

Miehet innostuivat käsilaukuista Ruotsissa. Suomeen trendi on vasta rantautumassa, vaikka täällä on ollut miehille omia korukauppoja jo usean vuoden ajan.


Ryhditön muovi- tai paperipussi ja täpötäydet taskut. Lienee tuiki tavallinen näky, kun mies kuljettaa henkilökohtaisia tavaroitaan mukanaan. Ruotsissa tälle näylle tarjoutuu käytännöllinen vaihtoehto, kertoo Dagens Handel. Muutama liike on ottanut valikoimiinsa käsilaukut miehille, manbags.

Tämä vähitellen Suomeenkin rantautumassa oleva trendi on saanut alkunsa Euroopan ulkopuolelta Style Towerin myyntipäällikön Axel Davarin mukaan.

– Euroopan ulkopuolella trendi miesten käsilaukuista on ollut olemassa jo nelisen vuotta. Eurooppaan trendi on tullut suurten muotikeskusten kautta, kuten Milanon ja Lontoon.

Miesten kiinnostavuus kohderyhmänä kasvaa koko ajan. Ruotsissa osuus on kasvanut reilusti viiden viimeisen vuoden aikana. Miehet ovat myös nykyään entistä kiinnostuneempia muodista ja miesten asusteisiin panostetaankin entistä enemmän.

Helsingin Kampin kauppakeskukseen avattiin miehille oma korukauppa vuoden 2006 maaliskuussa. Ninja for men -liikkeen myyjä Niki Siitari kertoo miesten löytäneen korukaupan heti alusta.

– Kyllä miehetkin koruja käyttää. Asiakkaina meillä on lähinnä nuoria aikuisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    10. 10

      Valtiovarainministeriö: Hallitus ei pysty kääntämään velkasuhdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää