Joka toinen helsinkiläinen asuu melualueella

Julkaistu: , Päivitetty:

Yli puolet helsinkiläisistä asuu meluvyöhykkeellä. Melulle altistuvien määrä on kasvanut huomattavasti. Hiljaisimpia alueita löytyy yllättäen ydinkeskustasta.


Kaupungin vastavalmistunut melututkimus paljastaa helsinkiläisten ääniympäristön muuttuneen tällä vuosituhannella selvästi. Meluisaksi luonnehdittavalla alueella asuu nyt aiempaa enemmän ihmisiä.

– Uusia asuinalueita on kaavoitettu tiheämpään lähelle valtaväyliä ja teollisuusalueita. Ennen esimerkiksi liittymien ympärille jätettiin paljon laajempia suoja-alueita, selittää selvitystyöhön osallistunut Tiehallinnon suunnittelupäällikkö Anders Jansson.

Pahimmat meluhaitat aiheutuvat tieliikenteestä, jonka yli 55 desibelin meluvyöhykkeillä asuu Helsingissä 237 500 asukasta. Raideliikenteen meluvyöhykkeillä asukkaita on puolestaan 69 800. Vuoden 2006 alussa Helsingissä oli 560 905 asukasta.

– Äänekkäimmät alueet löytyvät käytännössä jokaisen lähestymisväylän varrelta, missä ei ole vielä meluaitoja, kertoo kaupungin ympäristötarkastaja Anu Haahla.

Samat seudut ovat kuitenkin hyvien keskustayhteyksien takia haluttuja ja kohtuullisen kalliita asuinalueita.

– Ihmiset ärsyyntyvät melusta niin eri tavoin. Moni sietää liikenteen ääntä kaupunkiin kuuluvana, esimerkiksi raitiovaunujen kolinasta harvat valittavat, Haahla sanoo. 

Hiljaisimpia helsinkiläisasuntoja löytää eteläisestä kantakaupungista. Vanhojen kivitalojen paksut seinät pitävät liikenteen melun kadulla, ja sisäpihojen puolelle muodostuu lähes äänettömiä saarekkeita.

– Myös vanhoissa lähiöissä on hyviä, suojaisia taloyhtiöitä joiden pihapuiden keskellä voi olla erittäin rauhallista, Haahla sanoo.

Helsingin kaupungin selvitys arvioi tie-, rautatie-, metro-, raitiotie- ja lentoliikenteen aiheuttamaa melua. Työhön pakottivat EU:n kiristyvät ympäristömeludirektiivit.

Ympäristökeskus aikoo laatia nyt vuoden kuluessa meluntorjunnan toimintasuunnitelmat tilanteen parantamiseksi.

Meluaitojen ja suojavyöhykkeiden merkittävään lisäämiseen ei kuitenkaan kaupungilla ole keskuksen mukaan varaa. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      IMF myönsi Kreikalla reilun 1,5 miljardin lainan, mutta vain ehdollisena

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    5. 5

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    6. 6

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    7. 7

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    8. 8

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    9. 9

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    10. 10

      TVO otti taas osavoiton Olkiluodon ydinvoimalan miljardien arvoisessa kiistassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    3. 3

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    4. 4

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    5. 5

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    6. 6

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    7. 7

      Kovan tulosaamun saldo pörssissä: Finnair ja Wärtsilä kiitävät, Fortum ja Nordea putoavat

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    10. 10

      Finnair kovassa nousukiidossa: kaikkien aikojen paras toisen neljänneksen tulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää