Timo Suokko: Mainosala jauhaa yhtä ja samaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ei räväkkä, mutta hyvä. Näin kuvailee uutta työnantajaansa Timo Suokko, joka aloittaa syyskuun alussa työn mainostoimisto Publicis Helsingin toimitusjohtajana.
– Publicis Helsinki on rutinoitunut ja ammattimainen toimisto, jota voin kehittää ja johon voin liittää omia näkemyksiäni, Suokko luonnehtii.

Uuden työnantajansa toiminta-ajatuksen – enemmän irti mainonnasta – Suokko kertoo jo omaksuneensa.

– Se pitää sisäisen kunnianhimon riittävän korkealla ja edellyttää, että osaamme tehdä parempaa mainontaa. Toisaalta lausahdus liittyy myös uuteen asiakas–toimisto-suhteeseen ja siihen, että ymmärrämme oman roolimme.

Mainostoimiston tulisi Suokon mielestä olla ennemminkin luotettava neuvonantaja kuin strateginen konsultti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Suhteellisuudentaju tulee silloin oikein. Luotettavalla neuvonantajalla on näkemystä ja ymmärrystä siitä, mihin kontekstiin markkinointi tulee.

– Enää ei riitä, että mainostoimisto tekee kamppiksen. On ymmärrettävä markkinoinnin mahdollisuudet ja rooli asiakkaan kokonaistoiminnassa.

Ala on muuttunut neljän vuoden poissaolon aikana, Suokko toteaa.

– Kaikki toimistot ovat kehittyneet teknisesti ja ymmärtävät muuttuvaa mediakenttää. Samaan aikaan alan vallitseva keskustelu on vähän irti todellisuudesta ja vieläkin samankaltaista kuin neljä tai neljätoista vuotta sitten. Se on kuin uusintaa vuodelta 1995.

Suokko seuraa tehtävässään neljä vuotta Publicis Helsinkiä luotsannutta Jari-Pekka Rautamaata, joka keväällä ilmoitti luopuvansa toimitusjohtajuudesta.

Kapulaa ei vaihdeta lennossa, sillä vanha toimitusjohtaja jää taloon vielä syyskuun ajaksi ”sparraamaan ja auttamaan” Suokkoa uudessa pestissä.

Heti syyskuun alussa Publicis ei pyri uudistumaan.

– En ainakaan lähde jenkkiläiseen tapaan muuttamaan kaikkea ensimmäisen 60 päivän sisällä. Päinvastoin, ensimmäisen 60 päivän aikana opettelen talon tavat ja vasta sitten alamme pohtia, mihin suuntaan lähdemme, Suokko hahmottelee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    2. 2

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    3. 3

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    6. 6

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    7. 7

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    8. 8

      Kiinalaisturistit himoitsevat Suomesta meripihkaa – ”Ostavat joskus yli 10 000 eurolla”

    9. 9

      Suomalaisperheet säästävät entistä vähemmän – ”Eletään yli tulojen, muttei sentään yli varojen”

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    2. 2

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    3. 3

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Tarjolla vakityö, palkka neuvoteltavissa – yhtä katsastajaa etsitty yli 4 kuukautta

    6. 6

      3 kk:n koulutus ja varma työpaikka? Teemun, 35, työtilanne on nyt parempi kuin koskaan: ”Poikkeuksellista aikaa”

    7. 7

      Asutko keskimääräistä leveämmin? Katso kotikuntasi asuntojen keskikoko – alueelliset erot valtavia

    8. 8

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    9. 9

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    10. 10

      Suomen suurimman pankin johtoon nousee intohimoinen suunnistaja ja tuloksia vaativa ”villasukkamies”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    3. 3

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    4. 4

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    5. 5

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    6. 6

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    7. 7

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    8. 8

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    9. 9

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää