Kolumni: Dollarikriisin riski kasvaa

Julkaistu:

Alkuviikosta Pietarin radalla sattunut räjähdys muistutti Venäjän ja maailmantalouden riskeistä. Viime vuosien vahva talouskasvua on vetänyt kolme erityistekijää, joista Venäjä on yksi. Toinen on Kiina, joka on saanut lisävauhtia Yhdysvalloista.
Kiina on vaurastunut talouden avautumisen ja Yhdysvaltoihin suuntautuvan viennin vetämänä. Tuotannon siirto Kiinaan on puolestaan halventanut kulutustavaroita kaikkialla. Kiinan vientiä vetänyt Yhdysvaltojen kulutus on kuitenkin perustunut paljolti velanottoon, jota asuntohintojen ja osakekurssien nousu vauhditti.

Eurooppa ja etenkin Saksa ovat saaneet vetoapua kalliin energian rikastuttamalta Venäjältä.

Hyvän kehityksen perusta horjuu. USA, Venäjä ja Kiina ovat kaikki erittäin epävakaassa tilassa. Talouskasvu on luonut Kiinaan runsaasti jännitteitä, kuten laajaa työttömyyttä. Yhdysvaltojen pahenevat talousvaikeudet voivat merkitä Kiinan viennille ja taloudelle vakavia vaikeuksia.

Venäjä käy sotaa eteläosissaan. Jos öljyn hinta jatkaa luisuaan, erilaisten häiriöiden ja niiden estämiseksi aloitettavien poikkeustoimien mahdollisuus kasvaa. Poikkeustoimet merkitsevät usein talouden toiminnan ja esimerkiksi valuuttaliikkeiden rajoituksia, joten Venäjältä kerättyjen voittojen ulospääsystä ei ole takeita.

Laajakantoisin pulma on kuitenkin Yhdysvaltojen tilanne. Ulkomaille jatkuvasti velkaantuva supervalta käy sotaa, jonka lopusta ei näy häivettäkään. Samalla joukko sen taloutta ylläpitäneitä markkinakuplia on alkanut puhjeta. Keskuspankki on kuitenkin haluton tukemaan taloutta koronalennuksin koska pelkää inflaation karkaavan hallinnastaan.

Inflaatioriskikin vaikeuttaa Yhdysvaltojen ulkomaista velanottoa ja heikentää dollaria. Viime kädessä dollarin arvon takeena on Federal Reserven noin 67 miljardin dollarin valuutta- ja kultavaranto. Se on vain hieman suurempi kuin USA:n kuukausittainen kauppavaje ja kestää tosipaikan tullen kuin lumipallo kiukaalla.

Heikkenevä talous voimistaa presidentti Bushin kiusausta turvautua poikkeustoimiin sen pelastamiseksi. Sotatilan varjolla presidentti voi esimerkiksi määrätä rajoituksia dollarin vaihdettavuudelle. Vuonna 1931 dollarin kultavaihdettavuus katkaistiin ja se devalvoitiin. Sulku estäisi pääomapaon ja sallisi keskuspankin tukea taloutta korkopolitiikallaan.

Jos asuntolainakriisi karkaa käsistä ja vetää dollarin vaikeuksiin, poikkeustoimet voivat nousta nopeastikin ajankohtaisiksi. Bushin virkakausi on päättymässä, joten hänen ei tarvitse edes piitata seurauksista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Näkökulma: Bitcoineja syntyy biteistä, mutta mistä onkaan eurot tehty?

    3. 3

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    4. 4

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    5. 5

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    6. 6

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    7. 7

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    8. 8

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    9. 9

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    10. 10

      Monaco houkuttelee nyt keskituloisia

    11. Näytä lisää

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Katso, kuulutko velkaisten riskiryhmään – tämä raja ei saisi ylittyä

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää