Nettiporo maistuu kaupunkilaisille

Julkaistu: , Päivitetty:

Google vauhdittaa poronlihan nettimyyntiä, kertoo Deliporon toimitusjohtaja Matti Vanhanen.
– Useimmat asiakkaamme ovat miehiä ja monet etsivät netistä reseptiä, jossa lukee poro. Sivustoltamme näkee, että lihaa voi ostaakin netistä, selittää toimitusjohtaja Matti Vanhanen.

 




Googlen lisäksi Deliporo mainostaa Lapland Hotels -ketjun hotelleissa, Lapin matkailuportaaleissa ja formulalähetysten mainoskatkoilla.

– Ne lisäsivät nettikäyntejä heti, Vanhanen kertoo.

Lapissa ihmiset hankkivat lihansa suoraan poromiehiltä, usein kokonaisen tai puolikkaan poron kerrallaan. Deliporo haluaa antaa etelän ihmisille vastaavan mahdollisuuden.

– Poro on niin pieni artikkeli, ettei kauppojen kannata markkinoida sitä eikä tarjota suurta valikoimaa. Me tarjoamme täyden valikoiman tuotteita ja puolikkaan poronkin kotiin toimitettuna kaikkialla Suomessa.

Useimmat Deliporon asiakkaat ovat Etelä-Suomesta, mutta Oulustakin tulee paljon tilauksia. Ulkomaille yrityksellä ei ole hinkua.

– Siihen eivät porot riitä. Mutta haluamme nostaa poron siihen arvoon, joka sille kuuluu, ja lisätä myyntiä sitä kautta. Palaute on ollut hyvää.

Deliporo ostaa lihat eri puolilta Lappia viideltä eri pienjalostajalta, jotka toimivat porotilan yhteydessä. Tarhaporoa Deliporo ei myy. Se on neuvotellut jalostajien kanssa tarkat sopimukset, jotta tuotteet pysyvät tasalaatuisina.

Valikoimasta löytyvät kaikki poron osat sisäelimiä myöten joko erikseen tai paloiteltuna poron puolikkaana. Samalla tilaaja saa viinisuositukset ja keittiömestarien kehittämät reseptit.

Tuotteiden välivarastoinnin hoitaa Helsingissä .

– Yhteistyökumppanimme ovat tästä innoissaan, sillä se avaa uusia markkinoita ja antaa paremman tuottajahinnan, Vanhanen kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Kilpailu Aasian-reiteillä kiristyy – Finnairin täytyy vakuuttaa nihkeät koneenvaihtajat

    5. 5

      Asiakkaan allekirjoitus paperissa ei vapauta yrittäjää vastuusta, jos jotain sattuu

    6. 6

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    7. 7

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    8. 8

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    9. 9

      Nämä ovat työhaastattelun sopimattomat kysymykset – asiantuntija neuvoo: ”Heitä vastakysymys”

    10. 10

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    2. 2

      Audi-mainos meni pieleen: ”Naista verrataan eläimeen ja käytettyyn autoon”

    3. 3

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    4. 4

      Pankit myyvät mielenrauhaa, mutta se voi käydä kalliiksi

    5. 5

      Kävitkö työhaastattelussa? Nämä kahdeksan merkkiä kertovat, miten sujui

    6. 6

      Nordean Kaperi varoittelee puhumasta ”normaalista” korkotasosta

    7. 7

      Kovan tulosaamun saldo pörssissä: Finnair ja Wärtsilä kiitävät, Fortum ja Nordea putoavat

    8. 8

      Brexitin seuraus: Frankfurt alkaa käydä ahtaaksi

    9. 9

      Teollisuusliitto harkitsee painostustoimia Delta Autoa vastaan

    10. 10

      Finnair kovassa nousukiidossa: kaikkien aikojen paras toisen neljänneksen tulos

    11. Näytä lisää
    1. 1

      S-ryhmän 60 prosentin ”happy hour” leviää koko maahan

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Ei mitään muutosta 43 vuodessa – suomalaisten suosikkijuoma maksaa lähes tismalleen yhtä paljon

    4. 4

      Uskomaton päivä: kuusi suomalaisyhtiötä antoi tulosvaroituksen – yksi romahti pörssissä täysin

    5. 5

      Haluatko rikastua? Sijoitusguru kertoo, mitä tilillä makaaville rahoille kannattaisi oikeasti tehdä

    6. 6

      ”Nuori nainen on aikamoinen riski pienelle firmalle” – kokemukset työhaastatteluista kirvoittivat kovia kommentteja

    7. 7

      Tässä ovat maailman suurimmat yritykset, joista et ole kuullutkaan – tiesitkö Lidlin takaa löytyvästä monimiljardööristä?

    8. 8

      Kuivan maan mökeillä on uusi, suuri ostajajoukko: ”Se on varasuunnitelma”

    9. 9

      Bernerin ehdotus: 14 muutosta ajo-opetukseen – ”Tulee olemaan ajokorttiluokkia, joissa hinta voi puolittua”

    10. 10

      Näin säästät 100 euroa kuussa – katso 14 helppoa vinkkiä

    11. Näytä lisää