PlusTV kulkee kohti mobiili-tv:tä

Antenniverkon maksuTV-yhtiö PlusTV iskeytyy ensi vuonna mobiili-tv:hen, josta alkuvaiheissa ei suuria odoteta, kertoo yhtiön toimitusjohtaja Vesa Mars.


Mars korostaa, että mobiili-tv:n läpilyönti menee varmasti kolmesta viiteen vuotta.

Toimitusjohtajan mukaan päähuomio on antenniverkossa, jossa  yhtiö aikoo lähivuosina kolminkertaistaa asiakasmääränsä. Tällä hetkellä PlusTV-kortti on 168 000 ihmisellä, mutta Marsin tavoitteena on 400 000-500 000 katsojaa.

PlusTV:llä on syyskuun alusta lähtien tarjolla 11 kanavaa 19,90 euron kuukausihintaan.

PlusTV aloitti lähetykset viime vuoden marraskuussa, ja tällä hetkellä se lähettää neljää kanavaa, jotka ovat MTV3 MAX, Subtv Juniori, Subtv Leffa ja Urheilu+Kanava.

Syyskuussa, kanavaverkko E:n valmistuttua, kanavatarjontaan lisääntyy seitsemän uutta digikanavaa, jotka ovat MTV3 Fakta, Eurosport, Discovery Channel, MTV Finland, Digiviihde ja lastenkanava Nickelodeon.

Yleisradio ja PlusTV tekivät sopimuksen myös ruotsalaisen SVT Europa -kanavan lähettämisestä PlusTV:n kautta.

- Formulat eivät yksin riitä, mutta niistä on saatu hyvää vetoapua.

Plussan puolelle ensi vuonna

Marsin mukaan yhtiöllä pyyhkii hyvin ja ensi vuoden tammikuussa odotetaan ensimmäistä voitollista kuukautta raskaiden alkuinvestointien jälkeen.

- Suomalaiset ovat huomanneet, että maksuTV on toimiva kokonaisuus, ja meillä on yhteinen sävel MTV3:n kanssa ja yksinoikeus heidän maksukanaviensa jakeluun antenniverkossa. Me lisäsimme kanavia vähitellen kuin pihtisynnytyksellä, ja pääsemme toimivaan kokonaisuuteen syyskuun alusta.

Toimitusjohtaja korostaa, että tarjonnassa on jokaiselle jotakin, urheilua, elokuvia ja lastenohjelmia.

- Pienemmällä kanavamäärällä pyysimme 8,90 euroa kuukaudessa. Syyskuun alusta hinta on 19,90 eikä se ole saanut aikaan notkahdusta tilaajamäärissä.

Mars toteaa kuitenkin, että yhtiö sai jonkin verran kielteistä palautetta hintojen korotuksesta. Niissä maristiin, että lisäkanavat ovat tarpeettomia, kun kortin hankinnan perustana ovat olleet formulakisat.

- Emme kustannussyiden takia pysty tekemään pienempiä paketteja erityisryhmien tarpeita varten.

Satelliitti-tv ei kiinnosta suomalaisia

Toimitusjohtaja arvioi, että suomalaiset eivät ole kiinnostuneet satelliittitarjonnasta.

- Satelliittitelevisio on niin hankala  asentaa ja ylläpitää. Nyt antennipuolella on tarpeeksi paljon tarjontaa, joten siirtymisen tarvetta ei ole. Internet-pohjainen ip-televisio tulee sen sijaan varmasti.

Marsin mukaan ip-televisio toteutuu kuittenkin hitaamme, eikä se tuota merkittäviä etuja kuluttajille.

 Hän huomauttaa, että teräväpiirtolähetykset antenniverkossa ovat sen sijaan mielenkiintoisia, jos niihin päädytään.

- Jos taajuuksia vapautetaan hdtv.lle nopeasti, lähetykset pääsisivät alkamaan jo vuonna 2008. Mars laskeskelee.

Mars kertoo, että PlusTV:ssä on töissä on 20 ihmistä. Valtaosan yhtiöstä omistaa kaksi pääomasijoittajaa, Baker Capital ja Provider Venture Partners sekä yli 10 yksityishenkilöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    2. 2

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    3. 3

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    4. 4

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    5. 5

      Ruotsalais-suomalainen teräsyhtiö sponsoroi Trumpin virkaanastujaisia – ”ei ota kantaa politiikkaan”

    6. 6

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    7. 7

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    8. 8

      Olisiko useampi Siwa tai Valintatalo voinut mennä kaupaksi? ”Kykeneviä ostajia ei ollut”

    9. 9

      Kommentti: Ranskan vaalien jälkeen tilanne ei ole mitenkään business as usual

    10. 10

      ”Ääritunnelmat” vaihtuivat helpotukseen – pitkät korot voivat nousta ja euro vahvistua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Alkaako Suomessa pyöriä kaljatakseja? Ministeriö: Tätä se edellyttäisi

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      Lehto Groupin merkittävät omistajat aikovat myydä osakkeitaan

    5. 5

      Ministeriö: Alkoholilaki menee uusiksi hovioikeuden Alkotaxi-päätöksen takia

    6. 6

      Hovioikeus: Mietojen alkoholijuomien kotiinkuljetusta ei voinut kieltää

    7. 7

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    8. 8

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    9. 9

      Pääekonomisti: Ranskan päätöksillä paljon väliä suomalaisille

    10. 10

      Kreikka yllätti: talous kääntyi reippaasti ylijäämäiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    8. 8

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    9. 9

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    10. 10

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    11. Näytä lisää