Liittokierros starttaa, odotettavissa rähinää

Julkaistu:

Tuloneuvottelut ovat alkamassa poikkeuksellisen kiivaassa tahdissa. Kesälomat ajoittivat startin elokuun puoliväliin, ja ennen maaliin pääsyä voi syntyä ruuhkaa ja rähinää.
Kuntasektori aloitti vaikeaksi ennustetun revohkan maanantaina. Yksityisellä puolella tilanne ei ole juuri helpompi. Viimeksi vuonna 2000 käydyn liittokierroksen lakkouhkat jatkuivat läpi vuoden.

Jo keväällä alkaneiden valmistelujen ansiosta tahti voi nyt kuitenkin olla ripeä. Useimmat alat ovat aloittaneet tapaamiset ainakin almanakkoja tarkistaakseen. Ensi viikolla istutaan jo kymmenissä tai sadoissa pöydissä.

Vaikka liittokierroksen päänavaajien, metalli- ja kemianteollisuuden, alkukesästä tekemät sopimukset antavat mallin muille aloille, pikaisia ratkaisuja ei odoteta. Kiirettä ei ole, sillä tupo päättyy vasta 30. syyskuuta.

Joulukuussa 2004 tehdyn keskitetyn tulosopimuksen piirissä on ollut lähes 90 prosenttia palkansaajista eli 1,8 miljoonaa ihmistä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nyt uusia sopimuksia on yli 300 000:lla. Metallin ja kemian pääsopimusten ohella mm. rahoitusala sekä elintarviketeollisuus ovat jo aiemmin tehneet uudet työehtosopimuksensa. Niiden pituudet vaihtelevat parista vuodesta neljään.

Yksityisen sektorin sopimukset puuttuvat keskeisiltä palvelualoilta. SAK:lainen, yli 200 000-jäseninen Palvelualojen ammattiliitto Pam on jo ehtinyt julkistaa tavoitteensa yli 10 prosentin palkankorotuksista kahden vuoden sopimuksessa.

Mukana on myös vaatimus 350 euron kertakorvauksesta palkkiona nopeasta sopimisesta.

Toimihenkilöiden sopimukset ovat pankkeja lukuunottamatta auki. Akavalaisista noin 60 000 on tosin jo kemian ja teknologiateollisuuden sopimuksessa.

Meneillään olevissa perinteisesti hankalissa suunnittelu- ja konsultointialan neuvotteluissa voidaan päätyä työtaistelu-uhkan asteelle.

STTK:laisissa liitoissa ei rahoitus- ja elintarvikealaa lukuunottamatta juuri sopimuksia ole.

Teknologiateollisuus ja Toimihenkilöliitto Erto aloittavat istunnot torstaina. Neuvottelut kariutuivat kesäkuussa erimielisyyteen palkankorotuksista.

Teollisuutta edustavan 125 000-jäsenisen Toimihenkilöunionin neuvotteluja on jarruttanut reviiririita akavalaisen YTN:n kanssa. Sitä selviteltiin valtakunnansovittelijan toimistossa viimeksi keskiviikkona.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    3. 3

      Liikemiehen villi visio: Joulupukille oma valtio Rovaniemen viereen

    4. 4

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    7. 7

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    8. 8

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    9. 9

      Yksi asukas voi aiheuttaa ötökkäpiinan koko taloon – osa kieltäytyy luteiden hävityksestä

    10. 10

      Kiina harkitsee avautuvansa lisää ulkomaisille sähköauton valmistajille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    3. 3

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    6. 6

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    7. 7

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Toys ”R” Us hakeutuu konkurssiin Pohjois-Amerikassa – syynä verkkokilpailu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    11. Näytä lisää