Pekkarinen patistaa eläkerahaa riskisijoituksiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) patistelee työeläkeyhtiöitä heräämään riskisijoittamiselle.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarisen mukaan Suomessa on yhä puutetta riskirahasta, mikä näkyy innovaatioiden kaupallistamisen vaikeutena.

Hän muistutti taloustoimittajatapaamisessa, että meillä riskirahoitusmarkkina ei toimi bisnesenkelivetoisesti kuten USA:ssa, vaan markkina tarvitsee julkista rahaa. Hän vetoaa työeläkelaitoksiin, että ne tuntisivat asiassa vastuunsa.

– Ne eivät ole tehneet omaa osuuttaan.

Pekkarinen torjuu väitteen, että riskirahoitus ei kuulu eläkeyhtiöille. Hän sanoo, että eläkemaksutuloa ei kerry ellei Suomessa ole työpaikkoja.

Pekkarinen haluaisi lisätä pääomasijoitusvaroja tuntuvasti. KTM kaavailee yhteensä noin 100 miljoonan euron lisäpanostusta Teollisuussijoitukseen ja Averaan. Teollisuussijoitus on valtion pääomasijoitusyhtiö. Avera on Finnveran alkavia yrityksiä rahoittava tytäryhtiö.

Hallitus päättää lisäpanostuksista Pekkarisen mukaan tänä vuonna. Rahoja ei puserreta budjetin menokehyksistä, vaan summa otetaan valtionyhtiöiden myyntituloista.

Hallitus ei ole ilmoittanut, mitä valtionyhtiöitä se aikoo myydä. Rahoja on kuitenkin osoitettu jo moniin kohteisiin.

Hallitus aikoo esimerkiksi selvittää, voisiko yleishyödyllisten yhteisöjen pääomasijoitustuotot vapauttaa verosta. Myös liike-elämän ammattilaisille mietitään huojennuksia riskinoton vastapainoksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Jos haluat matkustaa varman päälle: ”Älä jättäydy yhden kortin varaan”

    7. 7

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    8. 8

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    9. 9

      Vastaliike Amazonille – eurooppalaiset toimijat yhdistävät voimansa

    10. 10

      Autoliitto Lännen Medialle: Britannian tavoite on ”todella kunnianhimoinen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    2. 2

      Kova autopäätös tulossa tänään – Britannia kieltämässä uudet bensiini- ja dieselautot

    3. 3

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    4. 4

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    5. 5

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    6. 6

      Huijari esittäytyy poliisiksi ja pyytää pankkitunnuksia – 5 karua tapaa, joilla vanhuksia huijataan

    7. 7

      Britannia teki historiallisen päätöksen: kieltää uudet bensiini- ja dieselautot

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    10. 10

      Jopa 400 000 asiakasta pankin tietoturvaloukkauksen kohteena

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää