Analogi-tv:n kuolema ruuhkautti antenniliikkeet

Julkaistu:

Kuten monessa muussakin antenniliikkeessä, asentaja Pekka Pulkkisen työpaikalla Länsi-Suomen SAT-Asennuksessa eletään ruuhkahuippua. Analogiset televisiolähetykset päättyvät Suomessa kuun lopussa ja sitä ennen pitäisi viimeisetkin taloyhtiöt saada digikuntoon.


Asentaja Pekka Pulkkinen korjaa turkulaisen taloyhtiön televisioantennilinjoja nostolavalla 15 metrin korkeudessa.

– Uusimme antennilinjojen kevennyksiä ulkoseinällä. Ajan hammas on niihin vähän iskenyt, joten pistetään uusiksi. Otetaan vanha kaapeli pois ja laitetaan uutta tilalle.

– Työtä on niin paljon, etteivät ne tekemällä lopu, sanoo Pulkkinen.

Varsinkin vanhojen taloyhtiöiden antenniverkoista saattaa löytyä niin paljon korjattavaa, että remonttiaika loppuu kesken ennen kuunvaihdetta.

– Tässä ei enää paljon ehditä. Taloyhtiöt tarvitsevat muutaman viikon jo siihen, että yhtiö saa päätettyä asiat yhtiökokouksessa. Myös asukkaita pitää informoida, että asuntoihin tullaan tekemään asennustöitä. Usein paikalle tarvitaan myös erikoiskalustoa kuten nostolava-auto, sanoo yhtiön toimitusjohtaja Anne Lepistö-Niemi.

Mattimyöhäsille on soviteltu pikaratkaisuja, jos antenniremontti omassa taloyhtiössä ei ehdi valmiiksi ennen kuun vaihdetta.

– Huoneistokohtainen digitaalinen sisäantenni yhdessä digiboxin kanssa on toiminut kaupunkialueilla hyvin. Mutta se ei ole mikään pysyvä vaihtoehto, eivätkä ne toimi aivan joka paikassa, sanoo Lepistö-Niemi.

Joka tapauksessa taloyhtiöt joutuvat varautumaan satojen, jopa tuhansien eurojen remonttikustannukseen.

– Jokainen taloyhtiö on erilainen. Mitä vanhemmasta taloyhtiöstä on kysymys, sitä hinnakkaammaksi korjaustyö tulee.

– Hyvin vanhoissa taloyhtiöissä tulee eteen, että antenniverkkojen piirustukset ovat epäselvät, ja verkko on huonossa kunnossa. Silloin kannattaa jo rakentaa uusi verkko.

Keskustelu analogisten lähetysten jatkosta on tuntunut antenniliikkeissä.

– Se soutaminen ja huopaaminen aiheutti epävarmuutta taloyhtiöiden johdossa: Voidaanko remonttia vielä pitkittää? Vanhoissa taloyhtiöissä riittää aina korjattavaa, on putkiremonttia ynnä muuta. Tärkeysjärjestyksen mukaan sielläkin koitetaan tehdä töitä, sanoo Lepistö-Niemi.

Vaikka antenniliikkeiden pahin ruuhka saattaakin hellittää syyskuussa, monet kaapelitelevisiota katselevat taloyhtiöt eivät ole vielä heränneet asiaan.

Lepistö-Niemi toivookin, että loputkin taloyhtiöt aktivoituisivat nyt, eikä vasta viimeisenä analogisena kuukautena helmikuussa, jotta töitä pystyttäisiin vielä jaksottamaan syksylle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    2. 2

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    3. 3

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    4. 4

      Korealaisyritys maksamassa 880 000 euron lunnaat kiristäjille – tulos voi olla surkea

    5. 5

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      Italian pankkien pelastaminen kuohuttaa – veronmaksajien pussille menon piti vaikeutua

    8. 8

      Pihistääkö joku työpaikan kassasta tai varastosta? Tutkijat haluavat havaintosi

    9. 9

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    10. 10

      Historiallinen paukku Googlelle – 2,42 miljardin euron sakot hakutulosten peukaloinnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    2. 2

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    3. 3

      Laaja kyberhyökkäysaalto iski Suomeen – yrityksiltä vaaditaan lunnaita

    4. 4

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    5. 5

      Suomeenkin iskeneellä kiristysohjelmalla venäläiset juuret – ”Tosiaan on syytä huoleen”

    6. 6

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    7. 7

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    8. 8

      Luksushotelli hylkäsi Trump-brändin

    9. 9

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    10. 10

      Harvinaisen ankea luku: Ansioiden nousu alhaisinta yli 50 vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    3. 3

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    6. 6

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    7. 7

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    8. 8

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Delta Auton toimitusjohtaja eroaa – lähtee heti

    11. Näytä lisää