Yritykset mokaavat asiakaspalvelussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Välinpitämättömyys asiakkaista ja pitkät jonot nakertavat kuluttajansuojaa, kerrotaan Kuluttajavirastosta. Tyypillisissä tapauksissa asiakaspalvelu ei reagoi kuluttajan puhelinsoittoihin ja sähköposteihin mitenkään tai asiakaspalveluun ei saa lainkaan yhteyttä.
Kuluttajavirastoon tulee säännöllisesti ilmoituksia yritysten asiakaspalvelun epäkohdista. Yhteydenottojen perusteella asiakaspalvelua hoidetaan toisinaan riittämättömin resurssein yrityksissä.

Ilmoituksissa kerrotaan esimerkiksi lentoyhtiöstä, jonka  asiakaspalvelusta ei ole saanut lainkaan apua kadonneiden matkatavaroiden jäljittämiseen.

Digiboksin maahantuojalta ei ole tullut minkäänlaista vastausta tallennuksen ja tekstityksen ongelmista. Postimyyntiyritys ei puolestaan kerro, miksi asiakkaan tilaama ja verkkopankissa etukäteen maksama tuote ei vieläkään ole saapunut.

– Hyvä asiakaspalvelu on olennainen osa hyvää kuluttajansuojaa. Jos asiakaspalvelu ei toimi, asiakas ei pysty käyttämään hänelle itsestään selvästi kuuluvia perusoikeuksia, kuten oikaisemaan laskussa mahdollisti ollutta virhettä tai saamaan viallisen tuotteen takuukorjaukseen, sanoo johtaja Anja Peltonen Kuluttajavirastosta.

Kuluttajavirasto on huolissaan siitä, että yritykset alkavat pitää asiakaspalvelua entistä enemmän ylimääräisenä ja kannattamattomana riesana.

Ääriesimerkkinä Peltonen pitää yhdysvaltalaista Sprint Nextel -teleoperaattoriyhtiötä, joka irtisanoo asiakaspalveluun liian usein soittelevien asiakkaiden sopimukset.

– Yritysten on pidettävä huolta asiakkaistaan myös sen jälkeen, kun heidät on saatu hankittua asiakkaiksi. Toimiva asiakaspalvelu pitäisi nähdä kilpailuetuna, jonka avulla voidaan edistää kuluttajien luottamusta yrityksen toimintaan, huomauttaa Anja Peltonen.

Asiakaspalvelun ongelmia Kuluttajavirasto pitää yhtenä esimerkkinä kuluttajien ja yritysten välisestä epätasapainosta markkinoilla. 

– Yritykset venyttävät toisinaan asiakkaiden sietokykyä kohtuuttomasti, mutta eivät itse välttämättä ole valmiita minkäänlaisiin joustoihin asiakkaiden suuntaan, Anja Peltonen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    3. 3

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    9. 9

      Rovion liikevaihto paisui 94 prosenttia – kannattavuus parani huomattavasti

    10. 10

      VALMET-RAUMAN PRO FORMA TULOS KASVOI 1 480 MMK:AAN

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää