Chávez lupaa öljyä liittolaisilleen

Venezuelan presidentti Hugo Chávez lupasi täyttää eteläamerikkalaisten liittolaistensa energiantarpeen "seuraavaksi 100 vuodeksi ja ylikin".
Hugo Chávez lausui lupauksensa alkuviikosta, kun hän allekirjoitti Argentiinan kanssa energiaturvallisuussopimuksen.

Strateginen sopimus on laatuaan ensimmäinen, mutta Chávez aikoo solmia vastaavan myös ainakin Uruguayn, Bolivian ja Ecuadorin kanssa.

Käytännössä sopimus merkitsee valtioiden energiayhtiöiden välistä yhteistyötä, johon sisältyy uusiutuvan energiatuotannon kehittäminen. 

Chávezin mukaan sopimus takaa öljyn ja kaasun saannin Venezuelan "veljes- ja ystävämaille" Etelä-Amerikassa.

– Sopimus on historiallinen. Se on paljon tärkeämpi kuin mitkään vapaakauppasopimukset, Chávez sanoi lehdistötilaisuudessa Buenos Airesissa.

Yhdysvaltain vastustajana tunnettu Chávez ei tapansa mukaan jättänyt tilaisuutta käyttämättä kritisoidakseen arkkivihollistaan julkisesti.

– On olemassa maa, joka kuluttaa liikaa. Se on nimeltään Yhdysvallat. Maassa asuu viisi prosenttia maailman väestöstä, mutta se käyttää yli 20 prosenttia planeettamme energiasta. Se on pohjattoman ahne, kuin kreivi Dracula, presidentti veisteli. 

– Yhdysvalloilla on kuitenkin vakava ongelma. Maalla ei ole energiavaroja useiksi vuosiksi, koska se on hotkinut sekä omansa että puolen maailman energiat. Niillä se pönkittää tuhoisaa kehitysmalliaan, jonka se on halunnut asettaa Latinalaiseen Amerikkaan vallankaappauksilla.

Chávezin mukaan Venezuelalla on 315 000 miljoonaa tynnyriä öljyä, jonka hän arvioi riittävän yli sadaksi vuodeksi.

Energiaturvallisuussopimukset ovat Chávezin kehittämä uusi energiayhteistyömuoto sen jälkeen, kun hänen suunnitelmansa mantereen kattavasta kaasuputkesta ovat toistaiseksi kariutuneet.

Chávezin tavoite on päästä Mercosurin talousliiton täysjäseneksi. Nykyisistä jäsenistä Argentiina ja Uruguay hyväksyisivät jäsenyyden, mutta Brasilia ja Paraguay viivyttelevät vielä päätöstään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    3. 3

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    4. 4

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”inhottava tilanne”

    5. 5

      Punnan lasku jatkui Manchesterin iskun jälkeen

    6. 6

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    10. 10

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää