DNA:n Frostdahl: "Olen erittäin tyytyväinen tuloskehitykseemme"

Teleoperaattori DNA paransi tulostaan ja liikevaihtoaan tammi–kesäkuussa. Liittymien määrä kasvoi 115 000 uudella sopimuksella.
DNA:n liiketulos nousi 17,7 miljoonaan euroon edellisvuoden 13,1 miljoonasta eurosta. Yhtiö kasvatti liikevaihtoaan 17 prosentilla 223 miljoonaan euroon. Käyttökate kipusi 36 miljoonaan euroon edellisvuoden 26 miljoonasta eurosta.

– Olen erittäin tyytyväinen tuloskehitykseemme alkuvuoden aikana. Odotamme positiivisen tuloskehityksen jatkuvan myös loppuvuoden osalta. Heinäkuun alussa tapahtunut konsernimme merkittävä laajeneminen parantaa kilpailukykyämme entisestään erityisesti kiinteän verkon liiketoiminnan osalta, DNA:n konsernijohtaja Jan-Erik Frostdahl kertoi yhtiön tiedotteessa.

Yhtiö arvioi koko vuoden liikevaihdon asettuvan noin 550 miljoonaan euroon.

Yhtiön liittymien määrä kasvoi tammi–kesäkuussa 115 000 liittymällä ja yhtiöllä on nyt kännykkäasiakkaita reilut noin 1,1 miljoonaa kappaletta. Liittymäkohtainen tuotto oli kuukausittain 27,8 euroa, kun vuotta aiemmin se oli 27,5 euroa.

Heinäkuun alusta lukien DNA:han ovat sulautuneet kuuden paikallisesti ison puhelinyhtiön teleoperaattoritoiminnot. Joukkoon kuuluvat Lännen Puhelin, Satakunnan Puhelin, Lohjan Puhelin, Päijät-Hämeen Puhelin, Oulun Puhelin ja Kuopion Puhelin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Stockmannin tappio odotettua syvempi – näkymät ennallaan

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    4. 4

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    5. 5

      Lisää lentoja itään? Kiinalaisia lentoyhtiöitä maanitellaan Suomeen

    6. 6

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    7. 7

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    8. 8

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    9. 9

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    10. 10

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    4. 4

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    5. 5

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    6. 6

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    7. 7

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    10. 10

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää