New Yorkissa yli 2 000 sillan kunnossa puutteita

Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa on yli 2 000 siltaa, joiden kunnossa on liittovaltion tarkastajien mukaan puutteita. Asiasta kertoi New York Times perjantaina.


Siltojen kunnossa havaitut puutteet eivät kuitenkaan tarkoita, ettei niitä voisi käyttää. New York Timesin mukaan joitain siltoja korjataankin jo, kun taas osa ei tarvitse välittömiä korjauksia.Lehden tietojen mukaan myös Manhattanin maamerkkinä tunnettu yli satavuotias Brooklynin silta on korjauksen tarpeessa. Brooklynin ja Manhattanin alueet yhdistävän sillan ylittää päivässä noin 132 000 autoa.

New Yorkin liikennelaitoksen mukaan Brooklynin sillan puutteet eivät tee siitä vaarallista.

Sillan saama huono arvosana tarkoittaa vain, että sen komponentit ovat huonossa kunnossa, tarkoittaen sillalle johtavia ramppeja, ei siltaa itsessään. Jos itse siltaa pidettäisiin vaarallisena, sulkisimme sen, vakuutti apulaispäällikkö Lori Ardito.

Arditon mukaan kaupunki aikoo käyttää lähes 150 miljoonaa dollaria (noin 110 miljoonaa euroa) Brooklynin sillan korjaustöihin, joiden on määrä alkaa vuonna 2010.

New York Postin mukaan kaupungin 19 suurimmasta sillasta 16 on kuitenkin yhä huonossa tai tyydyttävässä kunnossa, vaikka niiden korjaamiseen on käytetty miljardeja dollareita.

Minneapolisin siltaturman jälkeen New Yorkin kuvernööri Eliot Spitzer määräsi kaikki turmasillan kaltaiset sillat kaupungissa tarkistettaviksi. New Yorkin osavaltiossa on kaikkiaan runsaat 22 000 siltaa, joista vanhimmat ovat yli 200-vuotiaita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    2. 2

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    5. 5

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    6. 6

      Mitä omistuksiaan valtio voisi myydä? ”Teliaan tai Sampoon voi kallistua”

    7. 7

      Selvitysryhmä ennakoi muutosta liikenteen verotukseen

    8. 8

      Sanoman Duinhoven: Viime vuosien toimet alkavat tehota

    9. 9

      Fortum teki ison omistusjärjestelyn Norjassa

    10. 10

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    4. 4

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    5. 5

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    6. 6

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    7. 7

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    8. 8

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    9. 9

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    10. 10

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää