Virolaiskonserni hyppää nettimainontaan

Viron suurin mediakonserni Ekspress Grupp osti torstaina Baltian maissa toimivan internet-mediayhtiön Delfin. Kaupan myötä virolaiskonserni nousee Baltian markkinajohtajaksi internet-mainonnassa.
Delfin oman arvion mukaan sen ylläpitämillä sivuilla Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Ukrainassa käy päivittäin 700 000 eri kävijää ja sillä on Baltian internet-mainosmarkkinoista noin 45–48 prosentin osuus.

Kauppahinta Delfistä oli 846 miljoonaa kruunua eli noin 54 miljoonaa euroa, mikä on lähes yhtä paljon kuin Ekspress Gruppin liikevaihto vuonna 2006.

Ekspress Gruppiin kuuluu muun muassa Eesti Express ja Eesti Päevaleht -lehdet. Sen tuotteita käyttää noin 60 prosenttia virolaisista.

Express Grupp pyrkii kaupan avulla hankkimaan uusia lukijoita omille palveluilleen sekä laajentamaan toimintaansa internetin puolella.

– Delfin osto muuttaa tähänastisen perinteisen mediayrityksen yhtiöksi, jossa lähes 13 prosenttia ryhmän liikevaihdosta ja 30 prosenttia ryhmän voitosta alkaa kertyä Internetistä, sanoo Express Gruppin toimitusjohtaja Priit Leito tiedotteessa.

Leito uskoo, että Delfin liikevaihto kuluvana vuonna on noin 7,3 miljoonaa euroa. Yhtiön liikevaihdon ilmoitetaan kasvavan noin 30 prosenttia vuodessa, ja sen myyntitulot olivat vuonna 2006 noin 5,7 miljoonaa euroa.

Kauppa edellyttää vielä kilpailuviranomaisen hyväksyntää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    3. 3

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    4. 4

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    5. 5

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    6. 6

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    7. 7

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    8. 8

      Tokmannin osake sukelsi, Tecnotreen kiri

    9. 9

      Valkoinen talo esitteli verouudistusta – yksityiskohdat vielä auki

    10. 10

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    2. 2

      Tokmanni ryntäsi Anttilan raunioille – liiketappio kasvoi selvästi

    3. 3

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    4. 4

      12 viikon koulutus it-alalle ja takuu töistä – ennennäkemätön hakijoiden tunku

    5. 5

      Suurille konepajoille sataa nyt kauppoja – yhtiöillä jo miljardien eurojen tilauskanta

    6. 6

      Näin päivähoitomaksut muuttuvat – hallituksen päätös alentaa monien perheiden maksuja

    7. 7

      Tässä on maailman eniten myyty urheiluauto – myös Suomessa

    8. 8

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    9. 9

      Uudenkaupungin autotehtaalle hurja hakijaryntäys

    10. 10

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    7. 7

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    8. 8

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää