Pohjoisessa surullisen surkea hillavuosi

Julkaistu:

Pohjoisen hillasadosta on tulossa surkea. Kokeneimmatkin marjastajat ovat palanneet hillasoilta vain kilon tai kahden marjasaalis mukanaan.
– Kymmeniin vuosiin ei ole ollut näin huonoa hillavuotta. En ole kuullut, että hillaa löytyisi juurikaan mistään Itä-Lapissa, harmittelee Metsäntutkimuslaitoksen metsätalousinsinööri Pekka Välikangas Sallasta.Välikangas arvioi, että kylmä ja tuulinen alkukesä on estänyt hillan pölyttymisen. Kukkien pölyttyminen vaatii hyönteisiä, joita ei alkukesästä ollut juurikaan, vaikka hilla kukkikin avosoilla lupaavasti.

Risto Isohätälä Kasvishovi Oy:stä Oulusta tarkasti viikko sitten Pellon ja Kolarin hillamaat, jotka ammottivat tyhjinä hilloista.

– Tämä on todellinen katovuosi, Isohätälä harmittelee.

Hillaa ei ole ollut tarjolla ostettavaksi eikä sitä tarjota myytäväksi edelleen tukkuihin.

– Olemme ostaneet vain muutamia kiloja noin seitsemän euron kilohintaan. Nostamme hintaa korkeammaksi, sillä tarjonta on todella niukkaa.

Heikohkot satonäkymät ovat nostaneet hillan myyntihinnan jopa 18 euroon kilolta Ranuan vähittäismyyntipisteissä. Hillakeisari Jouni Hernetkoski Ranualta kertoo kauppiaiden nostaneen ostohinnan kymmeneen euroon ja myyntihinnan jopa 14 euroon.

– Vähittäismyyntipisteissä paikalliset saattavat myydä hillaa turisteille jopa 20 eurolla.

Hernetkoski laittaa toivon korpihillaan, joka kasvaa metsäisemmillä soilla. Korpihilla alkaa vasta nyt kypsyä Ranuan korkeudella.

– Viime viikolla näytti, että ainakin Ranuan metsäisillä soilla alkavat ensimmäiset korpihillat kypsyä, ja sieltä näyttää tulevan jopa kohtalainen sato, Hernetkoski ennustaa.

Hillanostajana hän aikoo ryhtyä itsekin päätoimiseksi marjastajaksi seuraavaksi kahdeksi viikoksi. Marjamaista ei tarvitse taistella, sillä avosuohillan niukkuus on karistanut suurimman osan poimijoista. Hän arvioi hillan kokonaispoimintamäärän jäävän pienemmäksi kuin aiempina vuosina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    3. 3

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      EU siunasi Arevan pilkkomisen

    8. 8

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    9. 9

      Outokumpu halventunut kuukaudessa 16 prosenttia – tänään nousua

    10. 10

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää