Rehn: Turkin vaalitulos vahvistaa maan taloutta

Julkaistu:

EU:n laajentumiskomissaari Olli Rehn arvioi Turkin vaalituloksen maan talouden kannalta myönteiseksi. Rehn pitää tärkeänä sitä, että vaalit olivat vapaat ja rehelliset.


Maahan saadaan ilmeisen vakaa hallitus, joka on sitoutunut EU-jäsenyyden edellyttämiin oikeudellisiin ja taloudellisiin uudistuksiin. Tämän pitäisi vahvistaa yritysten ja sijoittajien uskoa Turkin tulevaisuuteen, hän sanoo.

Keskustaoikeistolainen Oikeus- ja kehityspuolue AKP sai 340 paikkaa Turkin 550-paikkaiseen parlamenttiin. Rehn toteaa, että AKP on hallituskaudellaan osoittanut kykenevänsä rakenteellisiin uudistuksiin ja julkisen talouden kuriin.

– Talouden kasvu on ollut viiden viime vuoden aikana keskimäärin seitsemän prosenttia. Inflaatio on saatu painettua hyvin korkealta noin kymmeneen prosenttiin. Nämä ovat hyvin merkittäviä saavutuksia ja heijastuvat myös puolueen hyvään vaalimenestykseen, hän sanoo.

Vaikka tavallisten turkkilaisten elintaso on parantunut, Rehnin mielestä nopean talouskasvun kääntäminen paremmaksi työllisyydeksi on yksi hallituksen tärkeimmistä haasteista talouden saralla.

– Myös Kaakkois-Turkin yhteiskunnallinen ja taloudellinen kehitys on tärkeää. Yleisemmin kiireisimmät uudistukset liittyvät kansalaisvapauksien, erityisesti sanan- ja uskonvapauden vahvistamiseen. Samalla luodaan pohjaa myös Turkin lähentymiselle Euroopan unioniin.

Elinkeinoelämän keskusliiton kauppapolitiikasta ja kansainvälisistä suhteista vastaava johtaja Jukka Ahtela pitää vaalitulosta vakautta ja jatkuvuutta luovana.

– Nämä ovat liiketoiminnan näkökulmasta tärkeitä asioita. Pörssikurssit näyttäisivät, että vaalitulosta pidettiin maan talouden kannalta hyvänä, hän sanoo.

Ahtela muistuttaa, että Turkin talouden remontoiminen on valtava työmaa. Hän toivoo, että AKP:n aiemmin viitoittama suunta säilyy.

– Tämä linja on EU-myönteinen ja korostaa vakaata taloutta ja rakennemuutoksia. Nämä ovat tärkeitä viestejä kaikille ulkomaisille sijoittajille. Hallituksella on näytön paikka jatkossakin.

Finpron analyytikko Juha Wilén arvioi, että AKP on onnistunut talouspolitiikassaan kohtuullisen hyvin ja toteuttanut monia talousuudistuksia.

– Nämä ovat tukeneet vuodesta 2001 saakka jatkunutta kasvua. Puolue on tasapainottanut valtiontaloutta ja uusinut maan pankkijärjestelmän.

Wilén kertoo, että vuonna 2002 inflaatio oli vielä 45 prosenttia. Viime vuonna se oli 9,5 prosenttia. Muutkin tunnusluvut ovat parantuneet roimasti.

– Economist Intelligence Unit ennustaa tälle vuodelle suoria ulkomaisia sijoituksia 19 miljardia dollaria. Vuonna 2002 vastaava luku oli vain 1,1 miljardia dollaria. Ulkomaiset sijoittajat ovat suhteellisen luottavaisia, hän toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    2. 2

      Pankki jättää huomioimatta kolmanneksen yli 60-vuotiaiden lainanhakijoiden tuloista – perustelee direktiivillä

    3. 3

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    4. 4

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    7. 7

      Yhdysvaltain keskuspankin ei uskota nostavan ohjauskorkoaan

    8. 8

      Työllisyys parani, mutta ”toive kesätyöstä jäi monelta saavuttamatta”

    9. 9

      Kommentti: Sukupolvien tuloerot paljastavat myrkyllisen yhtälön – Suomi on matkalla kohti konkurssia

    10. 10

      IMF: Yhdysvallat ei ole enää talouskasvun veturi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    2. 2

      Yksi kikka: Näin voit välttyä asumistuen pienenemiseltä

    3. 3

      Nyt on Viron vuoro – maassa pelätään viinarallia

    4. 4

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    5. 5

      Outokummulta erittäin hyvä tulos

    6. 6

      Poliisin opas varoittaa vanhuksia huijareista: Viemäritarkastaja suositti 34 000 euron turhaa remonttia

    7. 7

      Eikö Posti tiedä, kuinka paljon se säästää kirjeiden jakelua karsimalla?

    8. 8

      Sijoittajat pettyivät: Tulosjulkistajien osakkeet halpenivat rajusti

    9. 9

      Kasvava bisnes: Suomalaisille kaupataan ruotsalaisilta yli jääneitä keksejä ja kahvipaketteja

    10. 10

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    8. 8

      1 200 euroa käteen ilman velvoitteita – huippuvirkamies lyttää perustulon: ”Nuorille karhunpalvelus”

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    11. Näytä lisää