Villein markkinatalous rehottaa Puolassa

Julkaistu:

Tuoreen eurooppalaisen tutkimuksen mukaan kahdeksasta uudesta EU-maasta ja unionin jäsenyyttä kärkkyvästä valtiosta Puolassa toimii villein markkinatalousjärjestelmä.
Vertailun perusteella Puola on kovan kapitalismin tyyssija, jossa liike-elämä ei juuri piittaa yhteiskunnallisen vastuullisuuden periaatteista. Yritysten korkein päämäärä on voiton maksimoiminen, jossa maksetaan laihialaisia palkkoja ja ylenkatsotaan myös ympäristön saastumista.

Puola sai kirjainasteikolla A–E heikoimman arvosanan eli D:n kaikilla yhteiskunnan, politiikan ja liike-elämän osa-alueilla. Sapiskaa tuli eniten hallituksen ponnettomasta työstä, poliittisia ohjesääntöjä polkevasta toiminnasta ja median puolueellisesta uutisoinnista.

Myös kansalaisyhteiskunnan jäseninä puolalaisia ovat epäkypsiä vaalimaan omia oikeuksiaan.
Vuonna 2004 EU:hun liittyneistä maista muun muassa Slovakian, Unkarin ja Liettuan liike-elämässä on toteutettu Puolaa vastuullisempaa ja monipuolisempaa yhteiskunnallista vastuuta.

Unioniin pyrkivistä valtioista jopa Turkissa yritystoiminnan edellytykset on hoidettu tehokkaammin kuin Puolassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    2. 2

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    3. 3

      Pikavippifirma vaati tiedot tilitapahtumista lainan saamiseksi – ”Iso kysymys on se, mihin tietoja aiotaan käyttää”

    4. 4

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    7. 7

      Onnibusin perustaja tarjoaa taksimatkaa jopa 2 eurolla – tällainen kyyti on luvassa

    8. 8

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    9. 9

      Delta Auton ja Kia Motorsin asentajat menevät lakkoon ensi yönä

    10. 10

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    2. 2

      Viranomainen tarkasti Onnibusin: yhdessä kuussa ajettiin 25 000 kilometriä ilman kuljettajakorttia

    3. 3

      Oletko superduunissa vai ongelmatyössä? Kysely paljastaa parhaat ammatit – katso lista

    4. 4

      Kommentti: Päättäjät hehkuttavat Ahvenanmaan työllisyysihmettä – oikeasti sen kustantaa muu Suomi

    5. 5

      Mullistus Suomen käteisautomaateilla: pankeille luvassa merkittävästi lisää kuluja – ilmaiset nostot vaarassa

    6. 6

      Asuntokaupan piti vetää, mutta katsopa rivitaloja – kolme syytä selittää heikompaa myyntiä

    7. 7

      Vannetukku teki rikosilmoituksen Nokian Renkaista

    8. 8

      Suomi luopui omasta järjestelmästä: eroaminen eurosta vaikeutui huomattavasti – kaikki maksut kulkevat EKP:n kautta

    9. 9

      Trump uhkaa hallinnon sulkemisella, jos Meksikon muuria ei rakenneta

    10. 10

      Metalliliiton pitkäaikainen puheenjohtaja Per-Erik Lundh on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    7. 7

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Seppälää haetaan konkurssiin

    11. Näytä lisää