Ravustus on hyvä lisätulon lähde

Ammattimaista ravustusta sivuelinkeinona harjoittavat pyytäjät voivat saada mukavan lisän tuloihinsa hyvinä rapuvuosina. Parhailta pyyntipaikoilta saaliit saattavat olla merkittäviä, ja isoista ravuista voidaan maksaa jopa seitsemän euroa kappaleelta. Ravustusta harjoittaa Suomessa sivuelinkeinona noin 30-100 ravustajaa.
Ravustuskausi alkoi lauantaina kello 12. Ammattimainen rapujen pyynti loppuu yleensä syyskuun puolenvälin tienoilla rapusesongin päättyessä.

Ravustusta voidaan pitää ammattimaisena, jos käytössä on yli sata mertaa. Osalla ammattiravustajista on pari sataa pyydystä. Tavallisesti ammattimainen ravustus on kuitenkin vain sivuelinkeino.

– Maatalouden lisäksi kalastan talvisaikaan ammattimaisesti. Ravustus menee hyvin yksiin muiden elinkeinojen kanssa, kertoo valkeakoskelainen maanviljelijä Kari Seppänen.

– Pyydykset lasketaan iltaisin veteen ja aamuisin ne tarkistetaan. Ravustuskauden alussa mertojen annetaan olla paikallaan, mutta myöhemmin niitä aletaan siirtää paikasta toiseen, Seppänen luonnehtii pyyntiä.

Myös pyydysten syötteinä olevat kalat työllistävät. Yleensä ne pyydetään itse.

– Lämpimällä säällä syötit pilaantuvat nopeasti, ne tulee vaihtaa usein, selittää rapujen pyyntiä ja kasvatusta sekä välitystä kotitilallaan harjoittava Reima Louhelainen Juuasta.

Pyynnin lisäksi ammattimaiseen ravustukseen kuuluu rapujen myynti. Myytävillä ravuilla ei ole alimittaa, mutta yleisesti markkinoilla säilynyt ravun minimimitta on kymmenen senttiä.

– Kasvatan rapuja isommiksi ennen kuin myyn ne eteenpäin. Ainakin täplärapu kasvaa nopeasti, joten kasvatus kannattaa, selostaa Seppänen.

Täplä- ja jokiravun hinnat vaihtelevat puolestatoista eurosta aina kuuteen euroon saakka.

– Joskus oikein isoista yksilöistä voidaan maksaa jopa seitsemän euroa, kertoo Reima Louhelainen.

Ravut myydään eteenpäin suurina erinä muun muassa ravintoloille, tukuille ja suoraan yksityishenkilöille.

– Jos yksityistilaisuuksiin myydään rapuja, niitä tilataan yleensä vähintään kymmenen henkeä kohti, kertoo Louhelainen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    5. 5

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    6. 6

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    9. 9

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    10. 10

      Suomalainen peli voitti arvostetun palkinnon – Pokémon Gokin jäi taakse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Yrittäjäperheen Joel Harkimo rynnistää politiikkaan – ”Joskus toivon, että olisin enemmän kuin isä”

    3. 3

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    4. 4

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    5. 5

      Näkökulma: Tästä syystä talouskasvu on vahvistunut edes vähän

    6. 6

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    7. 7

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    8. 8

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    9. 9

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    5. 5

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    10. 10

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    11. Näytä lisää