Vihtayritys pakastaa nyt jouluvihtoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Vihtaekspertin Hannu Maasolan mukaan paras vihta syntyy koivusta. Finnvihta-yhtiö pakastaa vihtoja joulusaunoja varten.


Jos mielii saada oikein hyvän vihdan joulusaunaan, on se parasta tehdä sydänkesällä kesä–heinäkuussa.

– Vanha kansa tiesi, että vihdat kannattaa sitoa juhannuksen jälkeen nousevan kuun aikana. Samaa sanoi myös äitini, kertoo Hannu Maasola, joka on perehtynyt vihdantekoon toden teolla jo vuosikymmenien ajan. Hän aloitti Suomessa ensimmäisenä pakastevihtojen valmistamisen ja patentoi menetelmänsä 1981.

Insinöörin koulutuksen hankkinut Maasola työskenteli ennen omaa Finnvihta-yritystä tuotekehityspäällikkönä pakkausteollisuudessa, ja idea pakastettavasta vihdasta, joka olisi käytössä tuoksuva ja tuore, syntyi jo silloin.

Vihdan tekeminen on käsityötä, joka vaatii silmää ja näppäriä käsiä. Siitä, mikä on hyvä vihta, on kuitenkin monenlaisia käsityksiä alkaen vihdan koosta, muodosta ja sidonnasta.

– Ei kai yhtä ainoata oikeaa vihtaa olekaan. Sitä saakin olla erilaisia käsityksiä. Savolaiset esimerkiksi pitävät vähän pidemmästä ja litteämmästä vihdasta. Suurin osa vihdantekijöistä ja kylpijöistä katsoo kuitenkin, että paras vihta syntyy rauduskoivusta, tuumii Maasola.

– Rauduskoivusta tehty vihta pysyy vihreänä käytön jälkeen eikä muutu ruskeaksi kuten hieskoivusta tehty vihta. Kosteissa paikoissa kasvava hieskoivu eli suokko ei kestä lämmintä samalla tavalla.

Pakastevihtoja on valmistettu muun muassa Nastolan Villähteellä, missä sijaitsee myös vihtojen kylmävarasto. Maasola ottaa käteensä Fiskarsin oksasakset ja lähtee ulos näyttämään, minkälaisista aineksista syntyy kunnon vihta.

– Rauduskoivun lehti on kovempi ja muodoltaan puikea ja sipulimainen. Se on myös kerrannaisesti sahalaitainen. Hieskoivun lehti on taas pehmeä ja pyöreä. Eroa on myös puiden oksissa, sillä rauduskoivun pinta on karkeampi ja hieskoivun sileämpi, selvittää Maasola.

Kaikkein parhaimpia ovat pienet oksat. Varpuja ja urpuja ei vihtaan kelpuuteta eikä harvempaa, tuoretta kasvustoa. Kun oksia on saatu leikattua sopiva määrä, voidaan ryhtyä sitomaan vihtaa. Maasola laittaa oksat ensin samoin päin päällekkäin ja jakaa kimpun sitten niin, että sileät puolet tulevat vastakkain.

Sitten seuraakin se vaihe, joka on monelle vihdantekijälle kaikkein vaikein. Vihtaan on saatava napakka sidos. Mittojenkin on oltava paikallaan, tietää Maasola, jonka vihdan pituus kädensijoineen on noin 50 senttiä.

– Sidonnan pitäisi mennä minuuttiin, ja siihen on parasta käyttää nuorta pajua, joka on vetristynyt muutaman päivän vedessä. Sidoksen kiertäminen käy myös näpeille, varsinkin jos vihtoja tekee enemmän, toteaa Maasola.

Tasalaatuisten vihtojen sitominen on yllättävän vaikeaa, joten ei ole ihme, että taitavista, ammattimaisista tekijöistä on pulaa. Viime kesänä Villähteellä valmistettiin lähes 10 000 vihtaa, joita säilytetään tuotantolaitoksen kylmävarastossa.

Maasolan kehittämän patenttimenetelmän ansiosta nopeasti pakastetut, tyhjiöpakatut vihdat säilyvät tuoreen veroisina, joten niitä voidaan käyttää hyvin useamman kerran.

Suvi, sauna ja koivuvihta kuuluvat yhteen, mutta onpa vihtoja tehty toisinaan myös Suomessa tammesta, lepästä ja pähkinäpensaasta. Maasola uskoo kuitenkin vakaasti koivuvihtaan.

– Koivussa on eteerisiä öljyjä ja siitä tulee hyvä, raukea olo, kun käyttää vihtaa kunnolla. Vihtominen elvyttää verenkiertoa ja auttaa myös itikanpuremiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    3. 3

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    9. 9

      Rovion liikevaihto paisui 94 prosenttia – kannattavuus parani huomattavasti

    10. 10

      VALMET-RAUMAN PRO FORMA TULOS KASVOI 1 480 MMK:AAN

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    2. 2

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    3. 3

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    4. 4

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    5. 5

      Työpaikkoja auki yhä enemmän, mutta tekijöitä ei löydy

    6. 6

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    7. 7

      Suomalainen suosii lyhyttä lainakorkoa – onko taustalla kollektiivinen trauma?

    8. 8

      Kommentti: Mikä on, kun talletukset eivät kelpaa pankille?

    9. 9

      Patria aloittaa yt-neuvottelut – vähentää jopa 130 työntekijää

    10. 10

      Äänekosken suuri biotuotetehdas käynnistyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    4. 4

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      Veturimiesten lakko kärjistyy – kuljetusalan liitot uhkaavat tukitoimilla

    11. Näytä lisää