Rojaltituottojen väheneminen painoi Huhtamäen tulosta

Pakkauksia valmistavan Huhtamäen tulos heikkeni odotettua enemmän vuoden toisella neljänneksellä. Konsernitulosta alensi rojaltituottojen merkittävä väheneminen. Huhtamäen osake oli Helsingin pörssin avauduttua lähes yhdeksän prosentin laskussa.


Konsernin tulos ennen veroja laski huhti–kesäkuussa 24,7 miljoonaan euroon edellisvuoden 39,5 miljoonasta eurosta. Osakekohtainen tulos heikkeni 0,19 euroon vertailukauden 0,33 eurosta.

Myynnin rakenne ja hintojen muutokset kasvattivat liikevaihtoa kaksi prosenttia viime vuoden toisesta neljänneksestä. Valuuttakurssimuutosten vuoksi liikevaihdon kasvu jäi kuitenkin vähäiseksi.

Liikevaihtoa kirjattiin reilut 606 miljoonaa euroa. Yhtiön myynnistä 53 prosenttia tulee Euroopasta ja vajaa kolmannes Amerikasta.

Konsernin raportoitu liikevoitto laski huhti–kesäkuussa 35,7 miljoonaan euroon vertailukauden 49,8 eurosta.

Yhtiö luonnehtii osavuosikatsauksessaan Amerikan liiketoiminta-alueen tulosta vahvaksi. Sitä kasvattivat hinnoittelun hallinta ja tuotannon tehostustoimet, vaikka valuuttakurssien vaikutus tulokseen oli negatiivinen.

Euroopassa jousto-, kuitu- ja tarjoilupakkausten myynti kasvoi vahvasti, mutta kannattavuus heikkeni. Raaka-ainekustannusten jatkunut kohoaminen laski katteita. Liikevoittoa alensi myös kalvoliiketoiminnan tilapäisesti heikentynyt kannattavuus, mikä oli seurausta uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotosta.

Vähentyneet rojaltituotot ja kohonneet konsernikustannukset alensivat konsernin liikevoittoa. Edellisvuoden raportoitu liikevoitto 49,8 miljoonaa euroa sisälsi 3,4 miljoonaa euroa uudelleenjärjestelykuluja.

Huhtamäki odottaa tämän vuoden vertailukelpoisen toiminnallisen liikevoiton ennen konsernieriä parantuvan selvästi ja tasapainottavan rojaltituottojen vähentymisestä johtuvaa konsernineton merkittävää alenemista. Koko vuoden toiminnallisen liikevoiton arvioidaan olevan lähes viime vuoden tasolla. Investointien määrä ennakoidaan jäävän viime vuodesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lisää lentoja itään? Kiinalaisia lentoyhtiöitä maanitellaan Suomeen

    2. 2

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    3. 3

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    4. 4

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    5. 5

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    6. 6

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    7. 7

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    8. 8

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    9. 9

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    10. 10

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    9. 9

      Nokian tulos heikkeni hieman – ”kartutimme tilauksia hyvin”

    10. 10

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää