Finnair lykkäsi maapalveluyhtiön myyntiä

Lentoyhtiö Finnair on joutunut ottamaan aikalisän maapalveluita tarjoavan Northportin myynnissä. Finnairin oli tarkoitus saada yritysjärjestelyt tytäryhtiössä päätökseen kesäkuun loppuun mennessä.


Northportin vt. toimitusjohtaja Vesa Myller ei suostu kommentoimaan, mikä on viivästyttänyt järjestelyjä.

Finnairin vaihtoehtoina on ollut ulkoistaa maapalvelut ja myydä tytäryhtiö kokonaan ulkopuoliselle. Toinen vaihtoehto olisi perustaa maapalveluyhtiö uudelta omistuspohjalta ja jäädä maapalveluyhtiöön osaomistajaksi.

Finnairin kutsuma "omistuksen uudelleenjärjestelykartoitus" käynnistyi Northportissa virallisesti viime syksynä. Ratkaisu oli tarkoitus saada maaliskuun loppuun mennessä. Alkuvuonna Finnair siirsi takarajan kesäkuun loppuun.

Finnairin maapalveluista vastaava johtaja Jukka Rahko sanoo, että keväällä ulkoistushanketta viivästyttivät kotimaan kenttien järjestelyt.

Maapalvelujen hoito Suomen pienillä lentokentillä siirtyi Finnairin alihankkijalle, RTG Ground Handlingille. Lisäksi RTG sai hoitaakseen Helsinki-Vantaan lentokentällä ne matkalaukut, jotka olivat myöhästyneet lennoilta.

Finnairin lähtevien matkalaukkujen ja -tavaroiden selvittely on kuulunut Helsinki-Vantaalla edelleen Northportille.

Lentokenttäjärjestelyt ovat olleet mahdollisen kaupan edellytys. Kansainvälisen handling-yrityksen silmissä Suomessa vain Helsinki-Vantaan lentokenttä tarjoaa mielenkiintoisen markkinan.

Kansainväliset handling-yritykset ovat Taloussanomien saamien tietojen mukaan käyneet neuvottelemassa Northportista.

Ostajaehdokkaita kiinnostaa saada Helsinki-Vantaan avulla sillanpää Pohjoismaiden markkinoille. Kaikilla eurooppalaisilla toimijoilla ei ole vielä toimipistettä Pohjoismaissa.

Helsinki-Vantaan lentokentältä handling-yritykset pääsisivät tulevaisuudessa toimimaan myös itärajan takana.

Myyntisuunnitelmat ovat merkinneet käytännössä sitä, ettei Northport ole palkannut keväällä uusia työntekijöitä, vaikka Finnairilla matkustajien ja matkatavaroiden määrä on ollut kovassa kasvussa.

Finnairin käytäväkeskusteluissa on arveltu Northportin myynnin viivästymisen johtuvan siitä, että lentoyhtiö aikoo perääntyä yritysjärjestelyistä. Matkalaukkujen myöhästely on pahentunut lentokentällä sen jälkeen, kun Finnair siirsi tavaroiden käsittelyn RTG:lle.

Johtaja Jukka Rahko kiistää arvelut. Kauppojen venyminen ei ole kytköksissä matkapalvelujen takkuamiseen.

Northportin kohtalo selvinnee syksyllä.

Järjestelyjä viivästyttää se, että yhtiössä vaihtuu kesällä toimitusjohtaja. Toimitusjohtaja Tero Vauraste jätti Northportin kesäkuussa. Elokuussa uutena toimitusjohtajana aloittaa Jukka Hämäläinen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Lehti: Komissio haluaa euron käyttöön kaikissa EU-maissa

    5. 5

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    6. 6

      Kreikka-kanta muotoiltiin kiireessä – Orpo kiistää arvostelun

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    9. 9

      Saksa ja Ranska perustivat kahden maan työryhmän – tarkoitus vauhdittaa euromaiden yhteistyötä

    10. 10

      Tablettitutkimuksen tehnyt Biohit harppasi pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    2. 2

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    6. 6

      Ekonomisti povaa ”kasvuhumausta”: talouden jarrusta voi tulla vauhtipyörä

    7. 7

      Vie vapaa-ajan, palkintona yleensä palkannousu: Diplomi-insinööriksi etänä 1,5 vuodessa

    8. 8

      Näkökulma: Kreikan piina pahenee taas – pelastavatko vain silmänkääntö­temput?

    9. 9

      Suomi välttää taas EU-komission tiukan talousohjauksen

    10. 10

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilmainen porno palaa televisioon

    2. 2

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    3. 3

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Siivoaako kotiasi kummajainen, kevytyrittäjä? ”Joku roti tähän pitäisi saada”

    11. Näytä lisää