Roclan liikevoitto yli kaksinkertaistui

Julkaistu: , Päivitetty:

Trukkivalmistaja Roclan toinen vuosineljännes oli liikevaihdoltaan yhtiön historian vahvin. Liikevoitto oli yli kaksinkertainen vuoden takaiseen verrattuna.
Roclan voitto ennen veroja nousi 0,8 miljoonaan euroon, kun vastaavana ajankohtana vuosi sitten yhtiö kirjasi voittoa 0,2 miljoonaa euroa. Liikevaihto nousi 30,9 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 26 miljoonasta eurosta.

Osakekohtainen tulos parani 0,14 euroon 0,03 eurosta.

Liikevoittoa Rocla teki 1,1 miljoonaa euroa. Vuosi sitten voitto jäi yli puolta pienemmäksi 0,5 miljoonaan euroon.

Rocla hakee strategiansa mukaisesti kannattavuuden parantamista globalisoimalla hankintaprosessiaan ja automaatiolla. Toimitusaikojen lyhentäminen ja erityinen kehitysohjelma tuottavuuden parantamiseksi ovat myös yhtiön agendassa.

Yhtiö luonnehtii trukkimarkkinoiden kysynnän kasvavan edelleen. Usko yhtiön liikevaihdon kasvuun on sen takia vahvistunut. Liikevaihdon kasvun Rocla arvioi kuluvalla tilikaudella nousevan 20 prosentin tuntumaan.

Kesäkuun lopun tilauskanta oli 37,4 miljoonaa euroa, missä on kasvua edelliseen vuoteen verrattuna 43,8 prosenttia.

Noususuhdanteesta johtuva materiaalikustannusten ja muiden kustannusten nousu on kuitenkin haaste kannattavuudelle, yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan.

Rocla on pitänyt koko vuoden tulosennusteensa ennallaan ja arvioi siten tuloksen paranevan tänä vuonna viime vuodesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    3. 3

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    4. 4

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    5. 5

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    6. 6

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    7. 7

      ”Miksi kotitalous ei saisi hyötyä asuntojen hintojen noususta?” – Nordea vastustaa lainakaton kiristyksiä

    8. 8

      Ruotsin talouskasvu hidastui ja jäi odotuksista

    9. 9

      Saksalaisoikeus päätti: Sony saattaa sittenkin loukata suomalaisen SSH:n patenttia

    10. 10

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    4. 4

      Palkansaajien reaaliansiot laskivat alkuvuonna – ”Kiky toimii!”

    5. 5

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    6. 6

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    7. 7

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    8. 8

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    9. 9

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    10. 10

      Joka kolmas nuori asuntovelkainen ei tiedä oman lainansa keskeistä lukua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää