TeliaSonera hotkaisi amerikkalaisen MCT:n

Julkaistu:

Teleyhtiö TeliaSonera on saattanut loppuun amerikkalaisen sijoitusyhtiön MCT:n yritysoston. TeliaSonera osti amerikkalaisyhtiön koko osakekannan noin kahden miljardin Ruotsin kruunun eli 300 miljoonan dollarin velattomaan kauppahintaan.


Kauppa vahvistaa TeliaSoneran asemaa Euraasiassa, sillä MCT omistaa enemmistön yhteensä kolmessa gsm-operaattorissa Uzbekistanissa ja Tadzikistanissa sekä vähemmistöosuuden Afganistanin johtavassa gsm-operaattorissa.

– Tämä kauppa korostaa TeliaSoneran strategiaa olla Euraasian johtava matkaviestintäoperaattori ja vahvistaa yrityksen asemaa Euraasian alueella, TeliaSoneran Eurasia-liiketoiminta-alueen johtaja Tero Kivisaari sanoo yhtiön tiedotteessa.

– Uzbekistanin, Tadzikistanin ja Afganistanin väkiluku on yhteensä noin 67 miljoonaa, maiden talous kasvaa ja matkaviestinnän liittymätiheys on suhteellisen alhaisella tasolla. Näistä syistä nyt tehty kauppa tarjoaa TeliaSoneralle erinomaisen kasvumahdollisuuden Euraasiassa, Kivisaari jatkaa.

Yhtiön mukaan Uzbekistanin ja Tadzikistanin liiketoiminta sisällytetään TeliaSoneran konsernitilinpäätökseen kaupan loppuun saattamisen jälkeen. Afganistanin liiketoiminta raportoidaan finanssisijoituksena.

MCT omistaa 99,97 prosenttia Uzbekistanin kolmanneksi suurimmasta matkaviestinoperaattorista Coscomista, jonka markkinaosuus oli toukokuussa noin 11 prosenttia.

Tadzikistanissa MCT omistaa 60 prosenttia Indigo-Tajikistanista ja 59,4 prosenttia Somoncomista, jotka muodostavat yhdessä maan toiseksi suurimman operaattorin. Tadzikistanin matkaviestinnän liittymätiheys on noin 20 prosenttia.

Afganistanissa MCT:llä on vajaat 12,3 prosenttia maan suurimmasta operaattorista Telecom Development Company Afganistanista eli Roshanista. Afganistanissa matkapuhelinmarkkinoiden penetraatio on noin kahdeksan prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    2. 2

      ”Keskuspankkien keskuspankki” neuvoo nostamaan korkoja

    3. 3

      Aktivistisijoittajan rahasto osti Nestlén osakkeita yli 3 miljardilla eurolla

    4. 4

      Lintilä tapaa Nesteen henkilöstöä tiistaina – ”Pahasti pelkään, että jää kahvitteluksi”

    5. 5

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    6. 6

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    7. 7

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    8. 8

      Poisto kaupparekisteristä uhkaa noin 950 yritystä – aikaa lokakuun alkuun

    9. 9

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    10. 10

      Teknologiateollisuuden Inkeroinen MT:lle: Suomen mallista keskusteltiin viime viikkoihin saakka – ”Tiimalasista loppuu hiekka”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    9. 9

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    10. 10

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää