Vattenfall erotti ydinenergiasta vastaavan johtajan

Julkaistu: , Päivitetty:

Ruotsalainen energiayhtiö Vattenfall on erottanut yhtiön ydinenergiatoiminnasta vastaavan johtajan Bruno Thomausken.
Yhtiön mukaan Thomausken erottamisen taustalla ovat kahden Saksassa sijaitsevan ydinvoimalan ongelmat viime kuussa. Yhtiötä on Saksassa arvosteltu lisäksi ongelmiensa pimittämisestä, kertoo Yleisradio internetsivuillaan ulkomaisiin uutistoimistoihin viitaten.

Vattenfall sulki Brunsbüttelin voimalan väliaikaisesti kesäkuun 28. päivä ylikuormituksen vuoksi ja käynnisti sen uudelleen pari päivää myöhemmin.

Käynnistysvaiheessa ilmeni ongelmia, joista se ei kertonut viranomaisille ennen kuin heinäkuun 6. päivänä, vaikka nämä olivat jo aiemmin tiedustelleet toimien onnistumista.

Vattenfallin epäillään pantanneen tietoja myös toisen reaktorinsa tulipalosta. Yhtiön edustaja on kuitenkin kieltänyt tietojen pimittämisen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Saksan Vihreä puolue on jo ennättänyt vaatia, että Vattenfallin tulisi menettää ydinvoimalalupansa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    2. 2

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    3. 3

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    4. 4

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    5. 5

      Solidaarisuusverosta syntyi heti kiusallinen kiista – ministeriössäkään ei tiedetä, mitä hallitus oikein sopi

    6. 6

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    7. 7

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Etlan tutkimusjohtaja: Palkkaneuvottelut ovat talouden akuutein riski

    10. 10

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    3. 3

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    4. 4

      Suomessa 3 500 autoa, Ruotsissa 50 000 – tästä syystä kaasuauto ei ole yleistynyt

    5. 5

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    6. 6

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    7. 7

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    8. 8

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    9. 9

      Kaupankäynti Afarak Groupin osakkeella keskeytetty

    10. 10

      Kommentti: Montako virkamiestä tarvitaan viemään läpi rautatieuudistus?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    10. 10

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    11. Näytä lisää