Ilmastonmuutos kiristää kilpailua Arktiksella

Julkaistu:

Yhdysvallat, Venäjä, Tanska ja Kanada valmistautuvat puolustamaan vaatimuksiaan Arktiksen kulkureiteistä ja luonnonvaroista, kun jäät sulavat. Kanadan pääministeri Stephen Harper varoitti äskettäin muita maita uhkaamasta sen oikeuksia.


– Kanadan pitää tehdä valinta itsemääräämisoikeutensa puolustamisessa Arktiksella: me joko käytämme sitä tai emme. Älkää vain erehtykö luulemaan, ettemme käytä sitä, pääministeri Stephen Harper sanoi.

Harper ilmoitti samalla määränneensä, että kymmenkunta armeijan alusta varustetaan toimimaan pohjoisnavan ympäristössä ja niitä varten rakennetaan syväsatama. Suunnitelman toteuttaminen maksaa miljardeja dollareita.

Presidentti Vladimir Putin yrittää puolestaan vakuuttaa, että Pohjoista jäämerta jakava Lomonosovin selänne kuuluu Venäjän mantereeseen. Siellä uskotaan olevan öljyä kaksinkertaisesti Saudi-Arabian varantojen verran.

– Putin haluaa vahvan Venäjän, ja länsimaiden riippuvuus sen öljystä sekä kaasusta on keskeinen osa hänen strategiaansa. Hän ei enää välitä, jos jokin suututtaa länttä, huomautti nimettömänä pysynyt brittidiplomaatti Daily Mail -lehdelle.

Venäjän havittelema alue on 1 800 kilometrin mittainen vuoristoselänne Pohjoisessa jäämeressä. Se ulottuu Uuden-Siperian saarilta pohjoisnavan kautta Ellesmerensaareen Pohjois-Amerikkaan, joten Kanada voisi esittää periaatteessa samanlaisen teorian kuin Venäjä.

Asiantuntijat arvioivat, että Lomonosovissa on miljardeja tonneja öljyä ja kaasua. Sieltä löytyy lisäksi muun muassa kultaa, timantteja ja nikkeliä.

Myös Yhdysvaltain laivaston ja rannikkovartioston komentajat keskustelivat viime viikolla ilmastoasiantuntijoiden kanssa kilpailun lisääntymisestä pohjoisnavalla. Kontra-amiraali Timothy McGee korosti, että Yhdysvalloilla on kiire vahvistaa asemiaan Arktiksella.

– On korkea aika kohdata ilmastonmuutoksen taloudelliset ja geopoliittiset seuraukset, hän muistutti Washingtonissa.

Laivareitit Euroopasta Aasiaan saattavat lyhentyä tuhansia kilometrejä kesäisin vuoteen 2050 mennessä, jos jäät häviävät laskettua vauhtia.

Ympäristötutkijat ovat huolissaan säännöllisen rahtiliikenteen haitoista. Varustamot odottavat puolestaan säästöjä polttoainekuluissa, elleivät väylä- ja jäänmurtajamaksut nouse liian korkeiksi.

Venäjä koettaa saada hallintaansa pohjoisen meritien, Koillisväylän, joka on ollut auki vain reippaat pari kuukautta vuodessa. Se kulkee Euraasian pohjoispuolitse Atlantilta Beringinsalmen kautta Tyynellemerelle.

Suomalainen Adolf Erik Nordenskiöld purjehti Koillisväylän ensimmäisenä vuosina 1878-79. Se on lyhin meritie Euroopasta Itä-Aasiaan.

Yhä useampien laivojen ennustetaan seilaavan aikanaan myös Pohjois-Amerikan pohjoispuolitse Atlantilta Tyynellemerelle eli Luoteisväylällä.

Lähteet: DPA, Guardian, Daily Mail

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    2. 2

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    3. 3

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    8. 8

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    9. 9

      Saksan talouden kasvu yllätti – vauhti kovinta kuuteen vuoteen

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    8. 8

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    9. 9

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    10. 10

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää