Asuntomessuilla vilkas avajaisviikonloppu

Julkaistu: , Päivitetty:

Tämän vuoden asuntomessut avattiin perjantaina Hämeenlinnassa. Sunnuntaiaamupäivään mennessä messuilla oli ehtinyt käydä jo noin 10 000 vierailijaa.
Asuntomessujen messupäällikkö Pasi Hulkkonen on tyytyväinen avajaispäivien kävijämääriin.

– Ensimmäiset päivät ovat sujuneet odotustemme mukaisesti. Perjantaina liikenne ruuhkautui hetkeksi, kun tulijoita oli jopa odotettua enemmän. Tilanne kuitenkin purkautui nopeasti.

Asuntomessuilla on tänä vuonna panostettu monipuolisuuteen. Arvoasuntojen lisäksi pienemmät tontit ja perinteisemmät omakotitalot ovat näkyvästi edustettuina.

– Olemme saaneet kiitosta messujen monipuolisuudesta. Sen lisäksi, että meillä on hyvin erityyppisiä asuntoja, meillä on esillä myös erilaisia teknisiä ratkaisuja. Esimerkiksi kaikki eri lämmitysmuodot löytyvät meiltä, Hulkkonen kertoo.

Asuntomessut päättyvät 12. elokuuta. Messuille odotetaan yli 150 000 vierasta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    2. 2

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    3. 3

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    4. 4

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    5. 5

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      EU siunasi Arevan pilkkomisen

    8. 8

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    9. 9

      Outokumpu halventunut kuukaudessa 16 prosenttia – tänään nousua

    10. 10

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Täältä saat parhaan koron talletukselle – ”On houkuteltava asiakkaita”

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    7. 7

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    8. 8

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    9. 9

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    10. 10

      Ranskan keskuspankin johtaja: Euro-clearing ei voi jatkua Lontoossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    5. 5

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    6. 6

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    10. 10

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    11. Näytä lisää