Yahoon tj:n eron aiheuttanut piensijoittaja aloitti uuden erokampanjan

Julkaistu:

Ennen vanhaan sijoittaja osti sivun mainoksen Wall Street Journalista. Nyt hän agitoi muita osakkeenomistajia blogien, keskustelupalstojen sekä videopalveluiden avulla.


Kännykkäjätti Motorolan osakkeenomistaja Eric Jackson on aloittanut YouTubessa ja blogissaan pyörivän kampanjan, jolla hän yrittää vaikuttaa yhtiön muihin osakkeenomistajiin.

Viiden kohdan Hello Moto: A "Plan B" for Motorola -ohjelmalla Jackson haluaa pelastaa vaikeuksissa olevan Motorolan. Jacksonin manifestin ensimmäinen toimenpide on Motorlan pääjohtaja Ed Zanderin erottaminen.

Eric Jackson ei ole Motorolan suuromistaja. Hänellä on hallussaan vain 130 Motorolan osaketta. Jacksonin maine on kuitenkin omistusosuutta suurempi.

Jackson johti taannoin sijoittaja-aktivistien kampanjaa, jossa vaadittiin Yahoon pääjohtajan Terry Semelin eroa. Jackson onnistui lopulta saattamaan yhteen liki 100 osakkeenomistajaa, mikä johti Semelin eroon 18. kesäkuuta.

Blogit, keskustelupalstat ja YouTuben kaltaiset videopalvelut ovat antaneet yksittäisille osakkeenomistajille uudenlaisen mahdollisuuden tavoittaa muita osakkeenomistajia. Aikaisemmin sijoittajilla oli tapana ostaa vastaavissa tilanteissa isoja mainoksia talousalan sanomalehdistä

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oikeusasiamies: Merkittävä määrä velallisia saanut virheellisesti maksuhäiriömerkinnän

    2. 2

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    3. 3

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    4. 4

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    5. 5

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    6. 6

      Ekonomisti: Nousukauden huipussakaan ei ylletä samaan kuin muissa Pohjoismaissa

    7. 7

      OP: Suhdannenousu vasta alkutekijöissä

    8. 8

      Vahva euro huolestuttaa saksalaissijoittajia – luottamus talouteen heikkeni

    9. 9

      Affectosta 98 miljoonan euron ostotarjous – osake ponkaisi 27,5 %

    10. 10

      Harhaluulot ikääntyneistä jylläävät työelämässä – eivät sen sairaampia tai muutosvastaisempia kuin muutkaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Työntekijä on ihanneiässä vain muutaman vuoden, tutkija sanoo – ”Aikaikkuna alkaa olla jo yllättävän pieni”

    3. 3

      Pauligin päällikkö: ”Hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän

    4. 4

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    5. 5

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    6. 6

      Seppälää haetaan konkurssiin

    7. 7

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    8. 8

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    9. 9

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    10. 10

      Tutkimus: Ihminen alkaa inhota työtään 35-vuotiaana

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    11. Näytä lisää