Eaton päihitti Nokian eettisyydessä

Julkaistu:

Suomessa häiriöttömän sähkönsyötön varmistavia Powerware UPS -laitteita valmistava teollisuuden monialayritys Eaton nousi vuoden 2007 maailman eettisimmin toimivien yritysten listalle.


Alunperin yli viidestätuhannesta tutkitusta yhtiöstä palkittiin 92 kansainvälistä suuryritystä eri toimialoilta. Eaton oli yksi 23 yrityksestä, joka sai tutkimuksen korkeimman tunnustuksen "2007 Ethics Inside" -sertifioinnin.

Muita sertifioinnin saaneita elektroniikka-, tietotekniikka- tai tietoliikenneyrityksiä olivat esimerkiksi Sun, Xerox, Avaya ja General Electric. Myös Nokia pääsi palkittujen joukkoon, mutta ilman sertifikaattia.

Tutkimuksen toteutti yhdysvaltalainen Ethisphere-lehti. Tutkimuksessa mitattiin maailmanlaajuisten yritysten käytännöt yhdeksän eri kriteerin pohjalta: innovatiivisuus, johtamistapa, toimialajohtajuus, yritysmaine, läpinäkyvyys, laillisuus, sisäiset järjestelmät, yrityskansalaisuus ja hallinto.

Eaton osti Powerwaren maailmanlaajuiset toiminnot vuonna 2004. Eatonin Espoon tehtaalle kauppa toi kansainvälisen konsernin käytännöt ja menettelytavat myös eettiseen toimintaan, yhtiö sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    2. 2

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    3. 3

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    4. 4

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    7. 7

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    8. 8

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    9. 9

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    10. 10

      TVO:n luottoluokitus laski

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    6. 6

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    9. 9

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    10. 10

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    5. 5

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    10. 10

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    11. Näytä lisää