Hakkerit ovat kasvaneet verkkoterroristeiksi

Julkaistu: , Päivitetty:

F-Securen Mikko Hyppösen mukaan yritykset tekevät suurta hallaa, kun eivät ilmoita nettihyökkäyksiä.
Tätä emme ole voineet tehdä enää vuosiin, eli näyttää konkreettista tietokonevirusta, huikkaa tietoturvayhtiö F-Securen tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen Genevessä ja heiluttelee muistilevylle talletettua ensimmäistä tietokonevirusta.

Nyt tietokonevirukset seikkailevat jälkiä jättämättä minuuteissa ympäri maailman, kun niitä lähettämään käytetään kaapattuja tietokoneyhteyksiä.

F-Securen virustohtori oli kutsuttu ennen juhannusta Geneveen turvakonferenssiin, jossa pohdittiin keinoja tietokonerikosten nujertamiseksi.

Suomalaisyhtiö saa joka päivä 7 000 epäiltyä haittaohjelmanäytettä tutkittavaksi muun muassa operaattoreilta, pahimpina päivinä moninkertaisen määrän.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hyppönen hämmästytti turvakokouksen osallistujia näyttämällä verkosta maailmankartan ja paikallistamalla siitä miltei ajantasatilanteen, mistä tietokoneista lähetetään parasta aikaa viruksia, matoja, troijalaisia tai muita verkkotauteja. Hyppösen valitsema ruutu vei Pariisin kaduille.

– Aiemmin työmme oli vielä verrattain helppoa, kun vastassa olivat teinihakkerit. Nyt vastassa ovat järjestäytyneet rikolliset. Virusten torjuntaongelma ei ole enää tekninen, vaan sosiaalinen: köyhyys synnyttää hakkerointia, virus- ja spämmilähettelyjä. Pystyn jäljittämään nämä rikolliset, mutta syylle en voi mitään.

Hyppönen vahvisti, että suurin turvauhka on ihminen, ei verkkorikollisten pitkälle kehittämä teknologia.

– Ihmiset syytävät vieläkin ajattelemattomasti verkkoon salasanojaan ja pankkikorttinumeroitaan tai klikkaavat auki tuntemattomilta tulleita liitteitä, Hyppönen sanoo ja näyttää tilastoja, joiden mukaan lähes puolet ranskalaisista, briteistä ja saksalaisista on ostanut roskapostiviestien linkeistä tavaraa.

Internetin käyttäjämäärät kasvavat lähivuosina etenkin Aasiassa, eli internet kiinalaistuu. Sieltä tulee myös yhä enemmän verkkohyökkäyksiä, kun kiinalaisetkin oppivat, miten kääntää virukset rahaksi eli taivuttaa tietokoneet varastamaan pankki- tai e-tradingin tietoja eikä vain tuhoamaan tai muuttamaan pc:n sisältöä.

Khalastelu eli phishing kuten pankkien sivuja matkivien verkkosivujen levittely jatkuu.

– Oikeat pankit lähettävät tuskin koskaan e-meilejä, Hyppönen muistuttaa helppoa nyrkkisääntöä.

Kännykkävirukset lisääntyvät, ja langattomissa lähiverkoissa kannettavat tartuttavat pian lähikoneita yhtä helposti kuin kantaja flunssan naapuriinsa.

Spämmääjistä on tullut kyber-terroristeja. Venäjällä, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa slummeista lähteneet nuoret ovat tehneet verkkorikoksilla rahaa satoja miljoonia. F-Secure on auttanut ottamaan näitä jengejä kiinni ja jotkut saaneet vuosia linnaa. Silti yhteistyö ontuu viranomaisiin, jotka eivät pidätä roistoja tai yrityksiin, jotka eivät raportoi verkkohyökkäyksistä peläten huonoa julkisuutta.

– Tämä on ongelma jopa Suomessa. Ihmiset varovat lähellä olevia rikollisia. Verkkoroisto voi olla toisella puolella maapalloa ja aiheuttaa sinulle silti vahinkoa. Kansainvälistä yhteistyötä on siksi lisättävä. Inter- tai Europolin varat eivät ole lisääntyneet samassa mitassa kuin verkkohyökkäykset, Hyppönen arvostelee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    2. 2

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    3. 3

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    4. 4

      EU poisti Kreikan budjettivajeiden mustalta listalta

    5. 5

      Fortum kiri Helsingin vaisussa pörssissä

    6. 6

      Uutuuskirja avaa Mustin ja Mirrin tarinaa: Viis uudesta autosta tai asunnosta, kunhan koiralle on leluja

    7. 7

      Saksan vaalitulos painaa euroa

    8. 8

      Suomalaiselle duunarille tarjotaan Norjassa lähtöpalkaksi 3500 €/kk – ”Kyllä siellä säästöönkin pystyy rahaa saamaan”

    9. 9

      Salkunhoitaja ei ymmärrä Tikkurilan hallituksen ratkaisua: ”Erkki Järvinen oli parhaimmistoa”

    10. 10

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Minua höynäytettiin kotisohvallani – matkija nappasi helpot viisi euroa

    2. 2

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    3. 3

      Näin pankit suojelevat asiakkaitaan nettihuijareilta: suomalaisten rahoja pelastettu jo miljoonia euroja

    4. 4

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    5. 5

      Panun sikala täyttyy pian sirkoista – ”Sirkkakeittoa, friteerattuja sirkkoja ja suklaasirkkoja on tullut syötyä”

    6. 6

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    7. 7

      Rovion yleisöanti keskeytettiin ylimerkinnän vuoksi

    8. 8

      Nyt vienti vetää! Ministeriö: Kasvua koko maassa

    9. 9

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    10. 10

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    6. 6

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    10. 10

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    11. Näytä lisää