Microsoft yhtäkkiä: Xboxeja hajoaa liikaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Heti sen jälkeen, kun Microsoft oli jälleen korostanut Xbox 360 -konsolin vertailun kestävää luotettavuutta, ilmoittaa yhtiö, että niitä hajoaa sittenkin liikaa.
Microsoftin mukaan rikkoontuneiden pelikonsolien määrää ei voi hyväksyä. Yhtiö pidentää laitteiden takuuaikaa kolmeen vuoteen globaalisti. Takuu on kuitenkin pidempi vain tapauksissa, missä kone hajoaa kolmen punaisen valon saattelemana.

Microsoft ei vieläkään kerro tarkemmin, mikä uusissa Xboxeissa mättää. Sen mukaan asia on monen tekijän summa. Mutta julkisuudessa ongelmien on katsottu yleisesti johtuvan konsolin ylikuumenemisesta.

Yhtiö sanoo, etteivät hajoamiset konsolin ensimmäisenä vuonna taikka sen jälkeenkään antaneet vaikutelmaa mistään tietystä trendistä, mutta viime kuukausina rikkoontumiset ovat saavuttaneet sietämättömän tason.

Yhtiö kertoo, että se saattaa joutua kuluttamaan yli miljardi dollaria Xbox 360:n korjauksiin ja pidennettyyn takuuseen kuluvalla vuosineljänneksellään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    4. 4

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    7. 7

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    8. 8

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    9. 9

      Minä vuonna synnyit? Katso, kuulutko voittajien vai häviäjien sukupolveen

    10. 10

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Nokian tulos paljon odotettua parempi

    4. 4

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    5. 5

      Nokian osake kovassa kirissä pörssissä

    6. 6

      Suomalaiset kyselyssä: Perustulo oltava niin niukka, että työtäkin on tehtävä

    7. 7

      Deutsche Bankin ongelmat eivät hellitä

    8. 8

      Matkailijat rynnivät Suomeen –”Ihmiset arvostavat luontoa ja elämyksiä”

    9. 9

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    10. 10

      Uusi arvio: Näin rikas Putin todella on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    3. 3

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    4. 4

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    5. 5

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    6. 6

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    7. 7

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    8. 8

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    9. 9

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    10. 10

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    11. Näytä lisää