Windows-koodaus väheni Pohjois-Amerikassa

Julkaistu:

Tutkimusyhtiö Evans Data Corpin Pohjois-Amerikan kehityskyselyn mukaan ohjelmointi Windowsille on vähentynyt yli kymmenyksellä. Tutkimusyhtiön mukaan Windows-ohjelmoinnin suosion tippuminen on jatkunut viimeiset kaksi vuotta.


Evans Datan mukaan kyselyyn vastanneista ohjelmoijista vajaa 65 prosenttia kirjoittaa koodia jollekin Windows-versiolla kun vuotta aiemmin Windows-ohjelmoijia oli ollut lähes kolme neljäsosaa. Yhtiö ennustaakin luvun tippuvan kuluvan vuoden aikana vielä kahdella prosentilla.

Vaikka Windows-koodarit muodostavat edelleen selkeän enemmistön, on Linux-ohjelmoijien osuus noussut vuodessa vajaasta yhdeksästä prosentista lähes kahteentoista prosenttiin. Kasvua siis on tapahtunut 34 prosenttia.

Kaksi kertaa vuodessa tehtävän kyselytutkimuksessa huomattiin myös, että Javascript on kaikkein yleisimmin käytetty skriptikieli. Sillä on koodereita yli kolme kertaa enemmän kuin PHP-, Ruby- ja Python-kielillä. Kannattaa tosin muistaa, että monet webbisovellusten palvelinpuolen skriptikielillä koodaavat joutuvat hyödyntämään javascriptia web-sovelluksen selainkäyttöliittymän toteuttamisessa.

Tutkimuksessa todettiin myös Windowsin toimivan yleisimpänä kehitysympäristönä, vaikka sille kehitettävien ohjelmistojen määrä on laskussa.


Kyselyssä kävi ilmi, että kolmasosa vastanneista kehittäjistä työskentelee virtualisointitekniikoiden kanssa ja että yli kaksi viidesosaa aikoo ottaa virtualisoinnin käyttöön ensi vuoden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    4. 4

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    7. 7

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    10. 10

      Hypo: Asuntojen hinnat nousevat tänä ja ensi vuonna maltillisesti – taustalla ”raju rakentaminen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    2. 2

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    3. 3

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    4. 4

      Oletko lähdössä reissuun? Täällä tankkaat halvimmalla

    5. 5

      Venäjä antoi luvan: Helsingistä saa lentää kolmeen uuteen kohteeseen – Finnair kiinnostunut reiteistä

    6. 6

      KKO:lta työoikeudellinen ennakkoratkaisu – Yrittäjät: Tämä on erittäin merkittävä linjaus

    7. 7

      Lukioihin vaaditaan ilmaisia kirjoja – nyt opinnot voivat maksaa jopa 2 600 euroa

    8. 8

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    9. 9

      Ruotsi-osakkeet paljastavat, miten suomalainen piensijoittaja eroaa norjalaisesta

    10. 10

      Valinnanvapaus ei tuonut ryntäystä yksityislääkäriin – osa valitsi yksityisen vahingossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    2. 2

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    3. 3

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    6. 6

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    7. 7

      Laivaopas, kirvesmies, pelikoodari... Jättiselvitys: Tällaista työtä Suomesta löytyy nyt

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    10. 10

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    11. Näytä lisää