Fennovoiman johtaja haluaa vakuuttaa kansan

Julkaistu: , Päivitetty:

Uuden ydinvoimayhtiön toimitusjohtaja Tapio Saarenpää sanoo luotsaavansa voimalahanketta rehellisyydellä.

Tapio Saarenpää, 46, hyppää Fennovoiman toimitusjohtajan saappaisiin innolla. Nykyisestä Rauman Energian johtajasta tulee elokuussa uuden ydinvoimayhtiön kärkimies.

– Kiinnostavinta ja innostavinta on se, että saa alusta asti olla rakentamassa Suomeen uutta energiayhtiötä. Se on historiallista, hän sanoo.

Saarenpää työskenteli aikaisemmin Teollisuuden Voimassa esimerkiksi Olkiluoto 3 -projektin varajohtajana ja projektipäällikkönä.

– Olen kiitollinen siitä, että olen nähnyt monelta kantilta, miten suomalainen ydinenergiayhtiö toimii. Ei siitä haittaa tulevassa työssä ole.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Fennovoima haluaa rakentaa Suomeen 1000–1800 megawatin ydinvoimalan. Toimitusjohtajan ensiaskeleet liittyvät hankkeen paikan valintaan. 

Yhtiö on keskustellut ainakin Himangan, Iin, Kemin, Kemijärven, Kristiinankaupungin, Loviisan, Pyhäjoen, Raahen, Simon ja Vaalan kanssa.

Saarenpään mukaan Fennovoima kohtelee kuntia ”tasavertaisen identtisesti”.

– Meillä ei ole suosikkeja. Keskitymme jatkamaan kaikkien kanssa, jotka halukkaiksi ilmoittautuvat. Meillä ei ole salassapitosopimuksia. Olemme antaneet kuntien päättää, haluavatko ne lähteä keskusteluun ja tekevätkö ne asian julkiseksi.

Kunnista Fennovoima valitsee kolme, joissa se tekee ympäristövaikutusten arvioinnin. YVA-menettely kestää pari vuotta.

Sen jälkeen yhtiö hakee eduskunnalta periaatepäätöstä uuden ydinvoimalan rakentamisesta. Jos hakemus hyväksytään, seuraa paikkojen tarkka teknis-taloudellinen vertailu.

Saarenpää painottaa, että yhtiö lähtee hankkeeseen avoimesti.

– Kerromme rehellisesti, mitä mieltä olemme, ketä edustamme ja miten homma aiotaan tehdä. Onnistumisen edellytyksiä ei ole, ellemme ole rehellisiä.

Fennovoima etsii parhaillaan toimitiloja pääkaupunkiseudulta.

Tulevaa toimitusjohtajaa odottaa muutto Raumalta takaisin lapsuus- ja opiskeluajoilta tuttuun Etelä-Suomeen. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri ja MBA.

Fennovoima on Fortumin ja Teollisuuden Voiman lisäksi Suomen kolmas ydinenergiayhtiö. Tapio Saarenpää lupaa, että uusi toimija lisää kilpailua sähkömarkkinoilla.

– Hanke on kaikkien sähkönkäyttäjien etu. Tärkeitä ovat myös ilmastoedut ja tuotantokustannusten kohtuullisuus. Sähköntuotannon kustannukset olisivat vakaat ja ennustettavissa, hän arvioi.

Tulevan työnsä suurimpana haasteena Saarenpää pitää ihmisten vakuuttamista.

– Haaste on sen tuen saaminen eduskunnalta, että hanke on kansakunnan kokonaisetu. Kyse on siitä, miten osoitamme osaamisemme viranomaisille ja koko yhteiskunnalle.

Viime viikolla perustetun Fennovoiman osakkaina on suomalaisia ja ruotsalaisia teollisuus- ja energiayhtiöitä sekä saksalainen energiajätti E.ON.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Francoise Bettencourt Meyers nousi maailman rikkaimmaksi naiseksi

    2. 2

      Yle: Valtion omistama Terrafame järjestää hirvijahtiviikonlopun – yt-neuvottelut käynnissä samaan aikaan

    3. 3

      Näin nappaat verohyödyn eläkkeen nostamisesta ennakkoon: töitä ei tarvitse lopettaa – katso laskelmat

    4. 4

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    5. 5

      490 kilometriä ali Englannin kanaalin ilman vessataukoja: tästä maksetaan jopa 6 000 e/kk

    6. 6

      Löytyykö kaapistasi mahdollinen meripihka-aarre? Näin ammattilainen määrittelee ”itäblokin kullan” arvon

    7. 7

      Varo piilokuluja, asunnon myyntihinta ei kerro kaikkea – Kuluttajaliitto: Kun ilmiö kasvaa, ongelmia syntyy

    8. 8

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    9. 9

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    10. 10

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    11. Näytä lisää

      Kiinalaisten turistiryntäys saa lisää ilmaa alleen – Lucky Air aloittaa lennot Helsinki-Vantaalle

    10. 10

      Jan Hurrin näkökulma: Ennusteet lupaavat talouskasvua, mutta kuinka oikeaan ne ovat aiemminkaan osuneet?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Opettaja menetti yllättäen 2000 euron tuet – työttömille kaikessa hiljaisuudessa luotu uusi nettivelvoite raivostuttaa

    3. 3

      Palkka 4100 e/kk, mutta töihin ei löydy osaajia – liitto: syynä kaksi ongelmaa

    4. 4

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    5. 5

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    6. 6

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    7. 7

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    8. 8

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    9. 9

      Katastrofaalinen sää uhkaa tuhota Juhon, 43, sadon – aamulla tuli uusi takaisku

    10. 10

      Asumistutkija tyrmää 15,5 neliön miniasunnot: ”Mennään sellaista rajaa kohden, mikä pelottaa”

    11. Näytä lisää