Ilmastomuutos lisää metsäpaloriskiä

Julkaistu:

Metsäpalojen syttymisriskiin vaikuttavat sade, haihdunta ja kesän pituus.


Ilmastonmuutos voi kasvattaa metsäpaloriskiä Suomessa nykyisestä noin puolitoistakertaiseksi vuosisadan loppuun mennessä, varoittaa Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Ari Venäläinen.

Ilmaston ennakoidaan muuttuvan tulevina vuosikymmeninä. Muutoksen seurauksena lumipeite vähenee keväällä, joten metsäpalojen syttymiselle mahdollinen aika pitenee.

Lämpötilan kohoamisen vuoksi myös haihdunnan oletetaan lisääntyvän, ja senkin takia metsäpalovaara voi lisääntyä.

Metsäpalot roihusivat kuumana ja kuivana viime kesänä useiden viikkojen ajan itärajan takana. Niistä syntyneitä savuja kulkeutui Suomeen suuria määriä muun muassa Helsinkiin asti.

– Savut tulivat Suomenlahden yli Venäjältä läheltä Narvaa. Helsingissä savuista oli haittaa parin kolmen päivän ajan, muistelee pelastusylitarkastaja Einari Kapiainen Etelä-Suomen lääninhallituksesta.

Palot olivat kaukana valtakunnanrajasta Venäjän puolella. Kapiaisen mukaan venäläiset viranomaiset eivät silloin tiedostaneet savuhaittojen olevan niin merkittäviä Suomen puolella.

Venäjän ja Suomen pelastusalan ministerit neuvottelivat tämän jälkeen metsäpalojen ja muiden onnettomuuksien tiedonkulun parantamisesta muun muassa Moskovassa ja Kuopiossa. Ensi syksynä neuvotteluja jatketaan Pietarissa.

Tähän mennessä on laadittu yhteinen menettelytapaohjeisto kaikkien onnettomuuksien varalle.

Ohjeistossa kuvataan kummankin maan onnettomuusilmoitusten vastaanottojärjestelmät ja kerrotaan niiden yhteystiedot. Esimerkiksi Kaakkois-Suomen ja Pietarin hätäkeskusten välillä on kuukausittainen koeyhteys.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    4. 4

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    5. 5

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    6. 6

      70-luvulla tehtiin kurjimmat talot – milloin parhaat?

    7. 7

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    8. 8

      Laskelmat: Näin palkkojen jäätyminen nostaisi eläkemaksujasi

    9. 9

      Jättilasku – nämä talot hajoavat ennen aikojaan

    10. 10

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    2. 2

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    3. 3

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    4. 4

      S-ryhmä vaihtaa Otto-automaatit Nosto-automaatteihin – valikoimassa myös 10 euron setelit

    5. 5

      Kuva näyttää käänteen: Syrjäyttävätkö kuusikymppiset nuoria työpaikoilta?

    6. 6

      S-ryhmä aikoo lisätä käteisautomaattien määrää – Nosto tuli halvemmaksi kuin Otto

    7. 7

      Joka kuukausi 500 euroa säästöön – asiantuntija vinkkaa, miten tässä voi onnistua

    8. 8

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    9. 9

      Suomessa voi pian olla uusi miljardööri

    10. 10

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Näin pankkien johtajat ja talousasiantuntijat lyhentävät lainojaan – elävätkö niin kuin opettavat?

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    7. 7

      Holmströmiltä radikaali ehdotus: Eläkkeitä pitäisi voida leikata – ”Teen tässä palveluksen nuorille”

    8. 8

      Katso, miten hintojen nousu iski kukkaroosi – kaksi ryhmää kärsinyt eniten

    9. 9

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää