Venäläiset rohmuavat luksusjahteja

Julkaistu:

Venäläisen yläluokan viimeinen villitys on oma luksusjahti. Suunnannäyttäjänä on venäläinen monimiljardööri Roman Abramovits, jolla on useita yli 70 metrisiä moottorijahteja.
Euroopan suurimpiin ökyjahtien rakentajiin kuuluvu italialainen Azimut-Benetti-ryhmä. Sen miljardin euron liikevaihdosta Venäjän osuus on noin 150–200 miljoonaa euroa.

Yritys rakentaa pääasiassa 12–35 metrisiä metrisiä luksusjahteja, mutta myös tätä isompia.

– Pääasiassa myymme 15–17 metrisiä veneitä Venäjälle. Benetti rakentaa kuitenkin myös venäläiselle asiakkaalle parhaillaan 133 metriä pitkää jahtia, joka maksaa yli 200 miljoonaa euroa, Azimut-yhtiön Moskovan-johtaja Anton Dolotin sanoo.

Monet venäläiset rikkaat pitävät veneitään suurilla vesillä ulkomailla. Suurin markkina löytyy kuitenkin Moskovasta. 

– Venäjällä on omalaatuinen tilanne, koska myymme jopa 30 metrisiä jahteja järville ja joille Moskovaan. Tietysti kyseessä on eräänlainen näyteikkuna, statussymboli näille asiakkaille.

Dolotin uskoo, että kalleimpien luksusjahtien kysyntä Venäjällä tasaantuu 2–3 vuoden aikana. Huviveneiden kaupan hän kuitenkin uskoo jatkuvan pitkään kovana Venäjällä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Arvaatko, missä nostetaan pieniä ja missä isoja seteleitä? Yhä useammalla pankkiautomaatilla voi myös tallettaa rahaa

    2. 2

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    3. 3

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    4. 4

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    5. 5

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    6. 6

      Tulosjulkistaja Kamux vajosi pörssissä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Pörssitulokas Kamuxin liikevaihto kasvoi – alkuvuonna meni kaupaksi liki 10 000 autoa

    9. 9

      Kasvispiirakka sen osoitti – asiakkaan toive voi näkyä kauppojen hyllyillä nopeasti

    10. 10

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    2. 2

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    3. 3

      Öljyn tuotantoa rajoitettiin, mutta yksi maa rikkoo lupauksia – ”Ei ole mitään keinoa rangaista”

    4. 4

      Tiesitkö, milloin lentoliput ovat halvimmillaan?

    5. 5

      Erikoiset työttömyysluvut hämmentävät – ”Tämä on tyypillinen ilmiö, kun talous piristyy”

    6. 6

      Taloyhtiö ei voi parvekegrillaukselle käytännössä mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä

    7. 7

      Näkökulma: Painajainen jatkuu yhdeksättä vuotta – kinastelu pitää Kreikkaa kyykyssä

    8. 8

      Työttömyysaste kääntyi taas nousuun – huhtikuussa 10,2 %

    9. 9

      Kommentti: Ainoa syy työllisyyden nousuun: Jo joka neljäs nainen on osa-aikatöissä

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    2. 2

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    3. 3

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    6. 6

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    7. 7

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    8. 8

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    9. 9

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    10. 10

      ”Diesel on kuollut”, mutta Suomessa hinnat voivat yllättää

    11. Näytä lisää