Talouden hurja vauhti jatkuu

Julkaistu: , Päivitetty:

Ekonomistit nostavat kilvan talouden kasvuennusteita. Bruttokansantuote venyy useimpien ennusteiden mukaan yli neljä prosenttia tänä vuonna.
Aiempaa valoisammat ennusteet johtuvat Tilastokeskuksen uusista numeroista, joiden mukaan kasvu on ollut aiemmin luultua kovempaa.

Uusien lukujen mukaan bkt:n kasvu oli loka–joulukuussa peräti 7,8 prosenttia eli aiemmin arvioitua enemmän. Maaliskuussa vastaava luku oli 4,5 prosenttia.

Ero johtuu tilastointitavan muutoksesta. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä kasvu oli  5,5 prosenttia. Tilastokeskuksen mukaan lukema on luotettava.

Ekonomistit nostavat ennusteita Tilastokeskuksen lukujen pohjalta. Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen nostaa tämän vuoden ennusteen peräti viiteen prosenttiin.

– Vanhoissa tilastoissa kasvu hidastui viime vuoden loppua kohden. Nyt yht´äkkiä kasvussa tapahtui valtava hyppäys, ihmettelee Tyrväinen.

Hänen mukaansa ennusteita voi joutua jatkossa muuttamaan suuntaan tai toiseen, jos Tilastokeskuksen luvut muuttuvat yhä tilastointitavan muutoksen takia.

Elinkeinoelämän Tutkimuslaitoksen ennustepäällikön Pasi Sorjosen mukaan luonteva kasvuluku on tänä vuonna jossain neljän ja viiden prosentin välillä. Samaa mieltä on moni muu ekonomisti. 

– Jos kokonaistuotannon taso ei kohoa yhtään huhtikuusta, silloinkin kasvuluku olisi 3,4 prosenttia.

Osuuspankkikeskuksen pääekonomistin Timo Lindholmin mukaan talouskasvu jatkuu odotettua vahvempana muun muassa siksi, että yksityinen kulutus on kasvanut vahvasti.

– Nousukausi tuntuu pitkittyvän ja venyvän, sanoo Lindholm.

– Kansainvälisten suhdanteiden vauhti on esimerkiksi teollisuuden puolella varsin kova.  USA:ssa yksityinen kulutus on pysynyt yllättävän vahvana, sanoo Nordean Suomen pääekonomisti Leena Mörttinen.

Todennäköisesti talous kasvaa oikeasti aiemmin luultua nopeammin, eikä kyse ole tilastomuutoksen aiheuttamasta harhasta.

Valtiovarainministeriön suhdanneraportin mukaan talouskasvu on jatkunut viime vuoden alusta tähän asti yli viiden prosentin vauhtia. Vm muistuttaa, että yhtä nopeaa kasvujaksoa ei ole nähty 35 vuoteen kuin muutaman kerran.

Kasvuennusteet villiintyvät

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    2. 2

      Diabeteslääkkeiden korvaus pieneni yli 300 000 suomalaiselta – etujärjestö: osa jättänyt lääkkeet ostamatta

    3. 3

      Pauligin ”hajota ja hallitse” -kilpailutus tuli tiensä päähän – syy on suomalaisten kahvimaussa

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    6. 6

      Seppälää haetaan konkurssiin

    7. 7

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    8. 8

      Turismi veti Islantia lamasta – ja puski Reykjavikin asuntohinnat hurjaan nousuun

    9. 9

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    10. 10

      Tiimari, Anttila, Erätukku, Seppälä... – jatkuuko syöksykierre?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Se oli siinä: Neuvostoliiton viimeinen velka on maksettu

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    8. 8

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    9. 9

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    10. 10

      Helsingin pörssiin on tulossa taas uusi yhtiö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää