Finnlinesille uusi toimitusjohtaja talon sisältä

Julkaistu: , Päivitetty:

Uusi toimitusjohtaja Christer Antson uskoo, että yhteistyö toimivan johdon ja yhtiön hallituksen kanssa sujuu hyvin.


Finnlinesin uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin tänään yhtiön nykyinen talous- ja hallintojohtaja Christer Antson. Hän on ollut Finnlinesin johtoryhmän jäsen vuodesta 1999 ja aloittaa toimitusjohtajana 4. heinäkuuta.

Toimitusjohtajan paikalla pitkään istunut Antti Lagerroos irtisanoutui tehtävästään helmikuussa. Väliaikaisesti tointa on hoitanut norjalainen Olav Rakkenes, jonka italialainen enemmistöomistaja Grimaldi Group nosti yhtiön hallitukseen maaliskuun yhtiökokouksessa.

Tuolloin hallitus vaihtui italialaisten mielen mukaiseksi, kun vanhat hallituksen jäsenet olivat ilmoittaneet etteivät he jatka pesteissään.

Antson on ollut kahdeksan vuotta Finnlinesin palveluksessa ja tuntee yhtiön ja sen toimintatavat hyvin. Hän luonnehtii tilannetta yhtiön toimivan johdon ja hallituksen välillä positiiviseksi.

– Nimitys on hallitukselta osoitus jatkuvuudesta ja siitä, että niitä asioita, mitä on tehty, on tehty oikein, Antson kertoo tyytyväisenä.

Antsonin mukaan uusi pääomistajasuku saattaa tuoda yhtiöön joitain muutoksia, mutta hän näkee sen ainoastaan positiivisena yhtiön kehityksen kannalta.

– Uskon, että asiat hoituvat jatkossa hyvin ja yhtiötä hoidetaan kuten pörssiyhtiöstatukseen kuuluu.

Kevään mittaan veikkailtiin, että nykyisestä hallituksen jäsenestä, Silja Linesin entisestä toimitusjohtajasta Antti Pankakoskesta leivottaisiin Lagerroosin seuraajaa. Antson ei osaa eikä halua kommentoida, millaisia keskusteluja toimitusjohtajan valinnasta käytiin.

– En tiedä, miten paljon häntä pyydettiin tähän tehtävään. Osa lehdistä on vetänyt varmasti ihan omia johtopäätöksiään.

Finnlinesin liiketoiminnalla menee nyt hyvin. Ensimmäisen neljänneksen liikevaihto nousi hieman, ja yhtiö ennakoi kuluvan vuoden liikevoiton paranevan edellisvuodesta.

Saksa on Finnlinesille tärkeä maa, ja sen talous on kasvanut hyvin. Lisäksi yhtiö on kertomansa mukaan pystynyt tehostamaan kannattavuuttaan uusilla laivainvestoinneillaan.

– Kun viimeinenkin uudisrakennus saadaan telakalta lähiviikkoina, niin meidän kilpailukyky alkaa olla hyvässä mallissa.

  • Autot

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    2. 2

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    8. 8

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    3. 3

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    4. 4

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    5. 5

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    6. 6

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    7. 7

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    8. 8

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    9. 9

      ”Kysymys ei ole nuorten laiskuudesta” – Osallistumistulo voisi Kelan mukaan ehkäistä syrjäytymistä

    10. 10

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 4 000 euron tulot, hulppea asunto ja kallis auto – tällainen voi olla ”rikas köyhä”

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    5. 5

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    6. 6

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    7. 7

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    8. 8

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      S-ryhmä lopettaa yhteistyön Otto-automaattien kanssa

    11. Näytä lisää