Neliöjuuri pääosassa EU-huippukokouksessa

Torstaina alkaa Brysselissä EU:n huippukokous, johon osallistuvilla on hyvä olla matematiikan perussäännöt päässä ja varsinkin neliöjuurilaskut. Ne nousevat pääosaan juhannusviikonlopun kokouksessa.
Puolan pääministeri Jaroslaw Kaczynski lähetti kokoukseen matkaan veljensä presidentti Lechin motolla:

– Neliöjuuri tai kuolema.

Kyse on uudesta perustuslakiehdotuksesta, jota ei enää edes kutsuta perustuslaiksi.

EU-sopimukseen ehdotetaan uutta äänestysjärjestelmää EU:n ministerineuvostoon. Päätöksiin tarvittaisiin suunnitelmien perusteella kaksinkertainen enemmistö eli vähintään 55 prosenttia valtioista, jotka edustaisivat vähintään 65 prosenttia EU:n 490-miljoonaisesta väestöstä.

Keskisuuri Puola ehti jo hyväksyä suunnitelman, kuten 18 muuta maata, niiden joukossa Suomi. Nyt Puola on kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin.

Puola uhkaa vetolla, ellei sen ehdotusta hyväksytä Saksan äänivoiman rajoittamisesta ja pienten kuten Suomen ja Tanskan kokoisten maiden äänen vahvistamisesta tulevassa unionissa.

Brysselin huippukokouksesta odotetaan hankalaa ja sen ennustetaan venyvän pitkälle lauantaiaamuyöhön.

Saksalaiset ovat kehottaneet osallistujia varautumaan ”kolmen paidan kokoukseen” tarkoittaen tarvittavia paitoja/kokouspäivä.

Euroopan komission puheenjohtaja José Manuel Barroso on uhannut Puolaa ”rahallisilla seurauksilla”, mikäli se blokeeraa sopimuksen. Puola on EU-tuen suurimpia saajia.

Puolalla on nyt miltei yhtä paljon äänivaltaa kuin Saksalla, vaikka puolalaisia on vain puolet Saksan asukasmäärästä eli 40 miljoonaa. Saksalla on 8,4 prosenttia EU-äänivallasta ja Puolalla 7,8 prosenttia.

Uuden perustuslakiehdotuksen mukaan Puolan ääniosuus nousisi kahdeksaan, Saksa taas kaksinkertaistaisi äänivaltansa 17,2 prosenttiin.
Puolan esittämällä neliöjuurisäännöllä Saksan ääniosuus olisi yhdeksän prosenttia, Puolan kuusi.

Suomelle tulisi kaksi prosenttia, hiukan enemmän kuin nykykäytännössä ja vielä enemmän kuin perustuslakiehdotuksessa.

Varsinkin Ranska ja Saksa ovat yrittäneet taivuttaa Puolaa valmistellun sopimuksen taakse jo ennen huippukokousta siinä kuitenkaan onnistumatta.

Puola on laskenut, että kymmenen Itä-Euroopan valtiota pystyy nykyään teilaamaan EU:n lakiehdotuksen. Uuden perustuslakiehdotuksen mukaan se ei enää onnistuisi, koska ne edustavat vain noin kolmasosaa EU-väestä. Saksa kykenisi sen sijaan estämään päätökset liittoutuessaan kahden suuren, esimerkiksi Ranskan ja Ison-Britannian, kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      WSJ: Trump aikoo laskea yritysveroa tuntuvasti

    3. 3

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    4. 4

      Ruotsalaisoperaattoreita epäillään kartellista – Telia yksi epäillyistä

    5. 5

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    6. 6

      Näkökulma: Macronin voitto tuskin ratkaisee Ranskan ongelmia

    7. 7

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    8. 8

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    9. 9

      Tulosyllättäjä UPM pomppasi pörssissä

    10. 10

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    2. 2

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    3. 3

      277 miljoonan euron kohtalo ratkeaa Helsingissä torstaina klo 14 – ”vastuu myös Suomen valtiolla”

    4. 4

      Jo perutut lauttamaksut iskivät saariston matkailuun? ”Alkukesä voi olla hankalaa”

    5. 5

      Tokmanni etsii uutta toimitusjohtajaa

    6. 6

      Sammon osakkeiden kohtalo kuumentaa tunteita – poliisille tutkintapyyntö salailusta

    7. 7

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    8. 8

      UPM:n toinen tehdashanke etenee Uruguayssa – ei jää kiinni ainakaan rahoituksesta

    9. 9

      Google investoi Haminaan 800 miljoonaa – näin paljon jäi Suomeen

    10. 10

      Kriisissä rypevä Ericsson teki rajusti tappiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    5. 5

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää