Soneralaisia vastaisuudessakin osaajakeskukseen

Julkaistu:

TeliaSonera Finlandissa on ollut vuoden 2006 alusta käytössä osaajakeskusmalli, jolla yhtiö on pyrkinyt välttämään irtisanomisia niissäkin tilanteissa, joissa työtehtäviä on päättynyt. Mallin käyttöä jatketaan myös ensi vuonna.


TeliaSonera Finlandissa työntekijä siirtyy työtehtävien lakkaamisen jälkeen osaajakeskukseen. Osaajakeskus tarjoaa työntekijöille koulutusta, harjoittelupaikkoja ja mahdollisuuden hakea töitä normaalia irtisanomisaikaa pidemmän ajan puitteissa. Osaajakeskuksesta saatujen kokemusten johdosta Sonera kertoo nyt jatkavansa osaajakeskusmallin käyttöä myös vuonna 2008.

Nykymuotoinen osaajakeskusmalli sovittiin syksyllä 2005 olemaan voimassa vuoden 2007 loppuun. Yhtiön mukaan mallia kuitenkin tarkennetaan siten, että se kannustaisi entistä paremmin sijoittumaan mahdollisimman nopeasti talon sisällä avoimiin tehtäviin, työharjoitteluun tai koulutukseen.

Vuoden 2008 alusta osaajakeskuksen toiminnassa pyritään erityisesti edistämään henkilöiden uudelleensijoittumista. Osaajakeskuksen työtä suunnataan myös aiempaa enemmän siihen, että se kokoaa tiedot tulevista osaamistarpeista ja esittää niihin koulutustoimenpiteitä, mikäli osaajakeskuksessa olevien sijoittuminen näihin tuleviin tehtäviin sitä edellyttäisi.

Osaajakeskukseen siirretyille työntekijöille pyritään tarjoamaan vakituisten ja määräaikaisten tehtävien lisäksi vaihtoehtona työharjoittelua, osaajakeskuksessa tapahtuvaa valmennusta ja mentorointia ja mahdollisuuksien mukaan täsmäkoulutusta. Jos henkilö ottaa vastaan tarjotun vakituisen työpaikan ensimmäisen kuukauden aikana saa hän kannustimena nopeasta toiminnasta yhden viikon palkallisen ylimääräisen loman.

Mikäli henkilö ei kaikesta huolimatta onnistu työllistymään osaajakeskusaikanaan tai haluaa siirtyä vapaaehtoisesti vapaille työmarkkinoille, voidaan hänelle maksaa työssäoloajan pituudesta riippuva kertakorvaus.

Henkilöstöjohtaja Juha Pentin mukaan vuoden 2006 alun jälkeen on Soneraan rekrytoitu talon ulkopuolelta noin viisisataa vakituista henkilöä ja satoja määräaikaisia. Samaan aikaan osaajakeskukseen on siirtynyt 570 henkilöä ja näistä on talon sisällä työllistynyt 186, talon ulkopuolelle on siirtynyt 294 ja osaajakeskuksessa on tällä hetkellä noin 60 henkilöä.

Pentin mukaan osaajakeskukseen siirretyistä työntekijöistä 76 prosenttia on saanut uuden työpaikan kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    2. 2

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    3. 3

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    4. 4

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    5. 5

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    6. 6

      Koulutetut nuoret löytävät aika hyvin koulutustaan vastaavaa työtä

    7. 7

      Vanhojen kerros- ja rivitaloasuntojen hinnat nousivat alkuvuodesta

    8. 8

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    9. 9

      Euroalueen talousluottamus huipputasolla

    10. 10

      Ruotsin talouskasvu vauhdittui selvästi yli odotusten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Halpa lentolippu kallistuu kympeillä, jos haluat muutakin kuin istumapaikan koneesta

    2. 2

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    3. 3

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    4. 4

      Yhdysvaltain senaatti hyväksyi Venäjä-pakotteet – mitä tekee Trump?

    5. 5

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    6. 6

      Forbes: Maailman rikkain ihminen vaihtui hetkeksi

    7. 7

      Lehti: Kreikka alkaa verottaa Airbnb-majoittajia

    8. 8

      ”Huomionarvoinen käänne”: Suomalaiset uskovat kasvun heikkenevän

    9. 9

      Datasiirrossa satojen prosenttien kasvu – suomalaiset innostuivat EU-hintojen muutoksesta

    10. 10

      Nokia kiritti osakekursseja – Kesko, Valmet ja Outotec halpenivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    2. 2

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      Kommentti: Tulot nousivat tukien varassa – siivooja-Marian tarinan pitäisi herättää koko Suomi

    5. 5

      Eläkkeelle ”armahdettu” Helena, 61, pettyi ostaessaan matkalippua: ”Olen täysin toisarvoisessa asemassa”

    6. 6

      Tiedätkö, mitä omaisuudellesi tapahtuu? 10 tärkeää neuvoa, joilla turvaat oman ja läheistesi talouden

    7. 7

      Luku julki ensi kertaa: Kela maksaa 65 000 kotitalouden vuokran

    8. 8

      Ovet potkittu rikki ja huoneissa lemmikkien jätöksiä – Miten välttyä vuokralaisen tuhoilta?

    9. 9

      Asuntojen hintakehityksessä valtavat erot – onnekas omistaa hyvältä alueelta

    10. 10

      Pankilta ikävä yllätys espoolaismiehelle: kortti vanhenee yllättäen – ja todella huonoon aikaan

    11. Näytä lisää