Grillaaminen aiheuttaa epäsopua

Julkaistu: , Päivitetty:

Usein kesägrillaajat joutuvat luopumaan harrastuksestaan, koska naapurit eivät kestä hajuja. Taloyhtiön säännöissä kaikkia osakkaita pitäisi kuitenkin kohdella tasavertaisesti.
Kerrostalossa asuminen ei ole samanlaista kuin ennen. Ihmiset asuvat kuin omakotitalossa, jossa voi itse määrätä miten elää.

– Ihmisten itsekkyys on vuosien varrella lisääntynyt, sanoo varatuomari Juha Terho Kiinteistöliitosta.

Yhdeksi syyksi Terho arvelee muuton maalta kaupunkiin.

– Omakotitaloista kerrostaloihin muuttaneet eivät ole omaksuneet sietämisvelvoitetta, jota yhteisöllinen kerrostaloasuminen vaatii. Saatetaan kuvitella, että jopa kerrostaloasunto on oma linna, jossa oma rauha.

Terho perustaa väitteensä omaan kokemukseensa kiinteistöalalta viidentoista vuoden ajalta.

Taloyhtiöiden järjestyssääntöjen perustana on, että normaalia elämää ei saa rajoittaa. Esimerkiksi grillauskiellon perustana ei ole paloturvallisuus, vaan hajuhaitat.

Kaupungin keskustan ulkopuolella asuvan ei tarvitse välttämättä luopua kesäisestä ruuanlaitosta.

– Pienyhtiöiden ja taajamien viheralueilla saa yleensä grillata muita häiritsemättä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Uusimmat talousuutiset
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Historiallinen pelastusoperaatio: Italia pelastaa ongelmapankkinsa 17 miljardin euron tuilla

    2. 2

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    3. 3

      Ulkomaisia turisteja viidennes enemmän kuin vuosi sitten – toiseksi kovin kasvuvauhti Euroopassa

    4. 4

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    7. 7

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    10. 10

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    2. 2

      Yle etsii uutta päätoimittajaa: Nämä ovat vaatimukset – liksa huidellee ainakin 13 000 eurossa / kuukausi

    3. 3

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    8. 8

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    9. 9

      Asiantuntija: Eurooppa voi ottaa oppia Japanin menetetyistä vuosikymmenistä

    10. 10

      Danske Bankin hallitus hyväksyi suunnitelman: Suomen tytärpankista tulossa sivuliike

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    5. 5

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    10. 10

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    11. Näytä lisää