Lähin Pizza haastaa Grönblomin lätyt

Oululaiset Kakon veljekset luovat valtakunnallista pizzeriaketjua Kotipizzan ja Pizzataksin haastajaksi.
Jouni ja Hannu Kakko vakuuttavat, että kilpaillulla ja jossain määrin harmaan talouden värittämällä pizzeria-alalla riittää markkinoita ammattitaitoiselle yritysketjulle. Veljekset ovat vauhdikkaasti rakentamassa valtakunnallista Lähin Pizza -ketjua Suomeen.

Tavoitteena on, että Suomeen perustetaan viisi uutta liikettä vuosittain. Nykyinen seitsemän myymälän verkosto laajenee vielä tänä vuonna, yrittäjät lupaavat.

Pizzataksin ja Rabbe Grönblomin perustaman Kotipizzan valtakunnallista markkinasiivua jakamaan pyrkivät veljekset ovat vuoden alusta keskittyneet rakentamaan franchising-myymälöilleen yhtenäistä konseptia ja brändiä.

– Ketjun kehittämistyö on tuonut uutta potkua yrittäjyyteen. On ollut hienoa huomata, että omaa tietotaitoaan on voinut viedä aivan uusiin ulottuvuuksiin yhdessä ammattikonsulttien kanssa, Jouni Kakko sanoo.

Parikymmentä vuotta alalla työskennelleet yrittäjät pyöräyttävät pizzoja edelleen tarvittaessa omassa myymälässään Oulun Kaijonharjussa, mutta pääosa työajasta kuluu yrittäjävuosilta kertyneiden ideoiden hyödyntämiseen.

Menestyksen elementtejä yrittäjät listaavat seuraavasti: halu luoda pitkäjänteisesti toimivaa ketjua, asiakastyytyväisyyden herpaantumaton seuranta, toimintakentän vankka tuntemus, tiimityöskentely ketjun johdon ja kauppiaiden välillä sekä suomalaisuus, joka näkyy muun muassa ketjun liikehuoneistoille suunnitellussa suomensinisessä ilmeessä.

– Olemme nostaneet myyntiä asiakaspalautteesta lähtevän tuotekehityksen avulla tuplasti yli valtakunnallisen myyntitason, ketjun toimitusjohtaja Jouni Kakko perustelee asiakaslähtöisyyden merkitystä.

Kakon veljekset kartoittavat parhaillaan eri kaupunkien liikepaikkoja ja etsivät yrittäjiksi halukkaita. Niin uusille kuin nykyisillekin yrittäjille on valmistunut koulutusohjelma. Franchising-yrittäjyyteen perustuvaa ketjua omistajat perustelevat sillä, että se turvallinen tapa yrittää.

– Tutkimusten mukaan 30 prosenttia itsenäisistä yrityksistä on viiden vuoden kuluttua perustamisesta vielä toiminnassa – franchising-yrittäjistä jopa 95 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Nordean muutto näyttää todennäköiseltä – Wahlroos vihjaili uudesta sijainnista

    3. 3

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    4. 4

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    5. 5

      Sampo otti haltuunsa 280 miljoonan osakepotin – miljoonia osakkeita odottaa mitätöinti

    6. 6

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    7. 7

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    8. 8

      OP:n Karhinen: ”Meillä on ihan aidosti nousukausi”

    9. 9

      Wahlroos: Sammon osakkeita yritettiin haalia väärin perustein – "Oli syytä sulkea ikkuna"

    10. 10

      United Airlinesin uusi, hunajaisempi ote: taivuttelee matkustajia suurilla summilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    2. 2

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    3. 3

      Postissa ulosmarssi – liki miljoona kirjelähetystä voi viivästyä

    4. 4

      Talousvaliokunta hyväksyi esityksen hallintarekisteristä

    5. 5

      Eläkkeensaajat tyrmää verottajan linjauksen – ruoka biojätteeksi eikä vapaaehtoisille

    6. 6

      Näin paljon uusi kunnanvaltuutettu tienaa

    7. 7

      Nokia kiitää pörssissä – tulos yllätti osakemarkkinat

    8. 8

      Ekonomisti: Asumistuen muutos ”iskee ehkä lujimmin työssäkäyviin”

    9. 9

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    10. 10

      Analyysitoimisto varoittaa: ”Nousukausi ei kestä pitkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    3. 3

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    4. 4

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    5. 5

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää