Väitös: Paikalliskulttuuri vaikuttaa yhä kulutuskäyttäytymiseen

Kulttuurilla on keskeinen vaikutus uusien tuotteiden markkinoille tuomisessa, kertoo tuore väitöstutkimus.
Diplomi-insinööri, kauppatieteen maisteri Tomi Haapaniemen mukaan paikalliset kulttuurierot säilyvät ja näkyvät paikallisessa tuotteiden käyttöönotossa globalisaatiosta huolimatta.

– Esimerkiksi markkinoinnissa erilainen viestintä on edelleen tarpeen. Toisaalla halutaan tietoa teknisistä yksityiskohdista ja toisaalla muotoilusta, Haapaniemi sanoo.

Tiistaina Tampereen teknillisessä yliopistossa tarkastetussa tutkimuksessaan Haapaniemi tarkasteli kulttuurin vaikutusta uusien tuotteiden kasvun lähtöpisteeseen. Uusien tuotteiden markkinoille tuonnissa kasvun lähtöpiste on erittäin merkittävä tuotteen elinkaaren kannalta. Tällöin tuotteen ostajakunnan painopiste siirtyy edelläkävijöistä massamarkkinakäyttäjiin, ja yrityksen olisi muutettava markkinointistrategiansa sen mukaiseksi. Tutkimuksessa Haapaniemi myös tutki eri keinoja lähtöpisteen määrittämiseen.

Haapaniemen mukaan nopeaa markkinarakoa etsivän yrityksen ei kannata lanseerata tuotetta sellaisessa kulttuurissa, jossa kuluttajat ovat varovaisia.

– Esimerkiksi PC-tietokoneet otettiin hyvin nopeasti vastaan Italiassa, kun taas Argentiinassa meni pitkään ennen kuin massat ottivat ne käyttöönsä, Haapaniemi kertoo.

Erot kulutuskäyttäytymisessä johtuvat kulttuurien eri piirteistä. Esimerkiksi pyrkimys välttää epävarmuutta voi olla erittäin voimakas piirre.

– Epävarmuuden voimakas välttäminen näkyy skeptisyytenä uusia tuotteita kohtaan, jolloin käyttöönottoon vaaditaan tukea. Kulttuurissa kaivataan yhteisön ja massan tukea eli tuote uskalletaan ottaa käyttöön sitten, kun yhä useammalla on jo sama tuote. Tuote voidaan hankkia myös siksi, ettei haluta erottua massasta, Haapaniemi selvittää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Pelot helpottivat – kulta halpeni vauhdilla

    3. 3

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    4. 4

      Italian luottoluokituksen lasku ei ollut yllätys – ”Ongelmat ovat vielä edessä ja ratkeamatta”

    5. 5

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    9. 9

      Suomen maaperässä voi törmätä rubiineihin, safiireihin ja smaragdeihin

    10. 10

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    2. 2

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    3. 3

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    4. 4

      Näkökulma: Ranska pelaa kovien panosten talousrulettia

    5. 5

      ”Toiselle loppusiivoukseksi riittää, että imuroi huoneen keskeltä”

    6. 6

      Puhelimet pois turisteilta – tässäkö Suomen uusi matkailuvaltti?

    7. 7

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    8. 8

      Nordean pankkipalveluiden katko ohi – kortit ja verkkopankki jälleen käytössä

    9. 9

      Valuutta­markkinoilla jeni ja rupla vahvistuvat – odotukset talouskasvusta viriävät

    10. 10

      Nordean palvelut nurin pitkälle iltaan – käteistä ei nouse eikä verkkopankkiin pääse

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pankkia vaihtamalla voi säästää yli tuhat euroa vuodessa

    2. 2

      Ruotsissa kokeiltiin 6 tunnin työpäivää täydellä palkalla – näin kävi rahanmenon

    3. 3

      ”Vaahto valui alas mäkeä aamulla” – näin vuokramökeillä rellestetään

    4. 4

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    5. 5

      Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa ja avaa 8 K-Marketia – katso lista kaupoista

    6. 6

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    7. 7

      Suomalaisille myyty tuhansia litroja väärennettyä moottoriöljyä

    8. 8

      Talo sai kuntotarkastajalta puhtaat paperit – kauppojen jälkeen synkät epäilykset heräsivät

    9. 9

      1500 ihmistä aikoo lakkoilla torstaina – ”Haluamme lähettää viestin hallitukselle, että tämä ei käy”

    10. 10

      Nordea: Varatkaa käteistä sunnuntaiksi

    11. Näytä lisää