Novintel tietopalvelee Intiasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalainen markkina- ja kilpailijaseurannan palveluja tarjoava Novintel vahvistaa sisältöpalveluidensa kapasiteettia perustamalla tietopalveluyksikön Intian Mumbaihin.
Juuso Seppälä on nimitetty yksikön vetäjäksi syyskuun alusta toimittuaan sitä ennen Novintelin sisältöpalveluissa usean vuoden ajan. Mumbai Intian liiketoiminnallisena keskuksena on monen bisnesinformaatioalalla toimivan kansainvälisen yrityksen asemapaikka Intiassa ja on siten luonteva valinta uuden palveluyksikön sijainniksi, Novintel katsoo.

Ville Vanhala, Novintelin sisältöpalveluiden kansainvälisestä resursoinnista vastaava johtaja, korostaa Intian toimintojen kehittämisen strategista roolia yhtiön palvelunkehityksessä.

- Tällä kehitystyöllä pyrimme varmistamaan tehokkaan ja kestävän globaalin sisällöntuotantomallin sekä sen, että resurssimme riittävät vastaamaan palveluidemme kasvavaan kansainväliseen kysyntään. Lisäksi pääsemme näin lähemmäksi Aasian kasvumarkkinoita, joilla yritysten markkinatiedon tarpeetkin ovat kovassa kasvussa.

- Uuden tietopalveluyksikön myötä pystymme myös laajentamaan palvelukapasiteettiamme eri aikavyöhykkeillä kohti pitkän aikavälin 24/5-tavoitetta, Juuso Seppälä lisää.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    2. 2

      Suomalaisyritys sai miljoonadiilin ”Kremlin klinikalle” – ”olemme uineet vastavirtaan”

    3. 3

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    4. 4

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    5. 5

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    6. 6

      Kova ennuste Suomen talouskasvusta: tänä vuonna jo 3,6 prosenttia

    7. 7

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    8. 8

      Liikemiehen villi visio: Joulupukille oma valtio Rovaniemen viereen

    9. 9

      Orava hylkäämässä Investors Housen ostotarjouksen liian pienenä

    10. 10

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    2. 2

      VM: Hallituksen budjetti leikkaa pienituloisilta 37 euroa ja antaa hyvätuloisille 400 lisää – näin se tapahtuu

    3. 3

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    6. 6

      Jan Hurrin näkökulma: Saksa ja Ranska haluavat erilaisen EU:n kuin Suomi

    7. 7

      Päiväkodeissa tehdään töitä pienellä palkalla – lastenhoitaja HS:lle: ”Jotkut joutuvat tekemään keikkatöitä”

    8. 8

      Pääministeri Sipilä: Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö

    9. 9

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    10. 10

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lähihoitaja nipistää palkastaan 1 000 €/kk lapsille ja säästöön – näin se käy

    2. 2

      5000 €/kk tienaava Tiina otti eron, osti huonekaluja ja auttoi työtöntä tytärtään – sitten alkoi synkkä kurimus

    3. 3

      5 erilaista säästäjää kertoo: Näin sijoittaisin 100 €/kk ja 500 € kerralla

    4. 4

      Synkkä tutkimus suomalaisesta työelämästä: Jo 25 000 nuorta eläkkeellä

    5. 5

      84-vuotias savolaissijoittaja lahjoitti koko 4,3 miljoonan euron salkkunsa norppien suojeluun – luksuselämä ei kiehtonut

    6. 6

      Nordea tiedusteli erikoisella kirjeellä poliittista vaikutusvaltaa – epäilevä Tuomo, 75, ei aio vastata

    7. 7

      Seppälän konkurssimyynti alkoi aamulla – ”Jotenkin arvasi, että näin tässä lopulta käy”

    8. 8

      Töitä tarjolla, peruspalkka 1 700 €/kk – ja hakemuksia tulvii

    9. 9

      Kun riita yksityistiestä kestää sukupolvien ajan: mökkiläinen kiusaa perhettä Savossa – ”Pahinta on arvaamattomuus”

    10. 10

      VR:n pilkkominen etenee vähin äänin: puolen miljardin euron varainsiirto, Heliövaara ulos työryhmästä

    11. Näytä lisää