Jalokivikauppias vedätti omia tuotteitaan verkkohuutokaupassa

Julkaistu:

EBayssä kauppaa käyvä jalokivikauppias teki vuoden aikana 232 000 valehuutoa yli viiden miljoonan dollarin arvosta. Huudoilla pyrittiin korottamaan omien tuotteiden hintoja.
EMH-yhtiö on suostunut maksamaan 400 000 dollarin sakot ja pidättäytymään kaupanteosta verkossa neljän vuoden ajan.

EMH-yhtiön ja sen johtajan Ezra Dweckin lakimiehet kertoivat yhtiön sopineen ”vain siksi, että pitkä kiista syyttäjänviraston kanssa olisi tullut kalliiksi”.

Lakimiehen mukaan EMH-yhtiö ei vedättänyt omia huutohintojaan, vaan kyseessä oli takaisinostoa varten luotu järjestelmä.

Huutojen vedättämiset toi esille markkinapaikka eBay. Yhtiö myös auttoi syyttäjänvirastoa asian tutkimuksissa usean kuukauden ajan. Niissä paljastui, että hinnat kohosivat jopa 20 prosenttia.

EBay on alkanut taistella huutokaupoissaan esiintyviä väärinkäytöksiä vastaan monen käyttäjän valitettua asiasta. Huutokauppaportaali ei enää esitä huutojen tekijöiden sp-osoitteita, ainoastaan numeroi heidät. Syyksi yhtiö ilmoitti, että se haluaa vähentää vääriä ostotarjouksia huutokauppaan osallistuneille.

Ensi viikolla järjestetään vuotuinen eBay-kauppiaiden tapaaminen, johon osallistuu tuhansia henkilöitä. EBayn mukaan EMH-tapauksen julkistusajankohta ei kuitenkaan ollut yhtiön vaan syyttäjänviraston päättämä, Reuters kertoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    2. 2

      ”Kun ajatellaan tavallista palkansaajaa, talouskasvu ei ole vielä juuri näkynyt arjessa”

    3. 3

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    4. 4

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    5. 5

      HS: Uberin Suomen-johtajan omaisuutta saatetaan takavarikoida

    6. 6

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    7. 7

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    8. 8

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    9. 9

      Lainakattoa ei kiristetä toistaiseksi – Fiva seuraa tilannetta tarkasti

    10. 10

      Google on saamassa jättisakot EU:lta – päätös mahdollisesti tänään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksityiskoneiden ”valtava kupla” puhkesi – hinnat romahtivat kolmessa vuodessa

    2. 2

      Suomalaisyritys nappasi miljoonadiilin Naton kanssa – ”Tykkimiehelle sotilasteknologia oli aika tuntematonta”

    3. 3

      Jopa tuhansien eurojen korvausvaatimukset säikyttävät vuokranantajia

    4. 4

      Valtava määrä kultaa myytiin yhdessä minuutissa – ”pulskasormisen muppetin tunnusmerkit”

    5. 5

      Tiesitkö tämän nousukaudesta ja sairastelusta? ”Ilmiö näkyy selvästi”

    6. 6

      Suomen kaasuverkko otti askeleen kauemmas Venäjästä – ”muutos on historiallinen”

    7. 7

      ”Hinnat ja vuokrat ovat nousseet, palkat eivät” – palvelualat vaativat lisää rahaa

    8. 8

      Dollari syöksähti äkkiä alas

    9. 9

      Vanhakin asuntolaina kannattaa kilpailuttaa – 7 vinkkiä, joilla säästät rahaa

    10. 10

      Google uhkaa saada historiallisen suuret sakot

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nesteen väki lopettaa polttoaineen jakelun Suomessa viikoksi

    2. 2

      Testaa, osaatko raha-asiat – 11 kysymystä kertoo, oletko parempi kuin muut suomalaiset

    3. 3

      Kommentti: Suomalaisten kukkaroissa kytee ikävä yllätys – miksi poliitikot vaikenevat?

    4. 4

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    5. 5

      Lähes sadalle potkut Terveystalosta ja Diacorista – osa lomalla, eikä vielä tiedä irtisanomisesta

    6. 6

      Jättilainoja on yhä useammalla – ylitätkö tämän rajan?

    7. 7

      Katso, nouseeko oma Yle-verosi – 400 000 vapautuu maksusta kokonaan

    8. 8

      Suomalaisen kaivosyhtiön osuma yllätti geologinkin – ”Tulokset ovat erittäin hyviä”

    9. 9

      Olisitko valmis tällaiseen lomanviettoon? 4 suomalaispomoa kertoo, millainen kesä heitä odottaa

    10. 10

      Jos olen 18-vuotiaana miljonääri, en mene yliopistoon – yhdysvaltalaispoika löi uhmakkaan vedon vanhempiensa kanssa

    11. Näytä lisää