Sarkozyn odotetaan voittavan Ranskan parlamenttivaalit

Ranskan vastavalitun presidentti Nicolas Sarkozyn konservatiivisen puolueen odotetaan voittavan Ranskan parlamenttivaalit. Ranskassa äänestettiin sunnuntaina kansalliskokouksen kokoonpanosta ensimmäisellä kierroksella. Toinen äänestyskerta on viikon kuluttua sunnuntaina.
Nicolas Sarkozyn odotetaan voittavan jopa 75 prosenttia äänistä eli noin 440 paikkaa.

Yli 7 600 ehdokasta taistelee 577 paikasta. Ensimmäisellä kierroksella ehdokas tarvitsee yli puolet äänialueensa äänistä tullakseen valituksi, toiselle kierrokselle päästäkseen ehdokkaan on saatava 12,5 prosenttia äänistä.

Äänioikeutettuja on Ranskassa 44 miljoonaa.

Ranskalaiset valitsivat Sarkozyn presidentikseen viisi viikkoa sitten. Voitto parlamenttivaaleissa on presidentin UMP-puolueelle tärkeä, jotta presidentti saa kansalliskokouksen tuen uudistusehdotuksilleen.

Ranskalaiset kävivät ensimmäisellä kierroksella äänestämässä äärimmäisen laiskasti. Lähes 40 prosenttia jätti äänestämättä. Aurinkoisen ilman, äskettäisten presidenttivaalien ja Sarkozyn puolueen vahvojen näkymien katsottiin vievän ranskalaisten ajatukset muualle kuin äänestyskoppiin.

Viisi vuotta sitten ranskalaiset valitsivat parlamenttiin pääosan eli 360 edustajaa UMP-puolueesta. Sosialistit hallitsivat 150:ttä paikkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Analyytikon arvio Nokian Apple-sopimuksesta: ”Sen täytyy olla todella merkittävä”

    2. 2

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    3. 3

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    4. 4

      Nordnetin uudeksi toimitusjohtajaksi Peter Dahlgren

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    7. 7

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    8. 8

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    9. 9

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    10. 10

      Saksan talouden kasvu yllätti – vauhti kovinta kuuteen vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ainutlaatuinen jättipotti: Kirpputorilta 30 vuotta sitten löytynyt ”tekojalokivi” paljastui 26 karaatin timantiksi

    2. 2

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    3. 3

      Sarasvuo lahjoitti 2 miljoonaa Trainers’ Housen osaketta yhtiön toimitusjohtajalle

    4. 4

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    5. 5

      Osa työnantajista karttelee hakemustulvaa – ”Tarvetta avoimelle haulle ei oikein ole”

    6. 6

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    7. 7

      Entinen välittäjä oikeudessa: pomot opettivat minut valehtelemaan asiakkaille

    8. 8

      Korruptioskandaali levisi lihapakkaamoon – kurssi syöksyi

    9. 9

      Nokian osake ponkaisi rajuun nousuun – kertoi patenttisovusta Applen kanssa

    10. 10

      Orpo Kreikka-päätöksestä: ”Inhottava tilanne”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Palkka jopa 4 000 e/kk – silti kehuttu yritys ei löydä duunareita

    2. 2

      Delta Auton mekaanikot marssivat ulos – ”Porukalle riitti”

    3. 3

      Haluatko eläkkeelle miljonäärinä? Näin paljon sinun pitää säästää joka kuukausi

    4. 4

      Työttömät palkatta töihin yrityksiin – hallitus esittää kokeilua

    5. 5

      Tällaiset huippuosaajat voivat nyt sanella työehtonsa – ”Haluan kolme päivää vapaata ja 7 000 euroa”

    6. 6

      Suomalaisyrittäjän tuote myy kuin häkä Kiinassa – jopa tuhat 600 euron laitetta päivässä

    7. 7

      Ilmainen porno palaa televisioon

    8. 8

      SK: Kanadalainen kaivosyhtiö jätti miljoonalaskun suomalaisille veronmaksajille – ”Jättivät sotkun meidän hoidettavaksi”

    9. 9

      Tamperelaisfirman työntekijöille bonuksina muhkea osakepotti: ”Kuuntelivat ällistyksestä mykkinä”

    10. 10

      Jaakko, 36, puski läpi työttömyyden – sitten lykästi: "Tulot ovat aika lailla tuplaantuneet"

    11. Näytä lisää