Pankinjohtajat uskovat kotitalouksen haluun ottaa luottoa

Finanssialan keskusliiton pankkibarometrikyselyssä pankinjohtajat arvioivat, että kotitalouksien kiinnostus luotonottoon on edelleen vahva.
Kaikkiaan pankinjohtajien kuva taloudesta on nyt hieman optimistisempi kuin viime kyselyssä, joka tehtiin maaliskuussa.

Liki puolet pankinjohtajista arvioi, että kotitalouksien luotonottohalukkuus kasvaisi vuoden toisella neljänneksellä. Supistumiseen uskoo vain yksi kymmenestä johtajasta. Koko vuoden aikana luottohalukkuuden odotetaan tasaantuvan.

Kaksi kolmasosaa pankinjohtajista arvioi, että säästö- ja eläkevakuutuksien sekä korkorahastojen ja joukkovelkakirjojen suosio kasvaa kotitalouksien osalta. Puolet vastaajista odottaa osakerahastojen kasvattavan suosiotaan. Sen sijaan asuntojen ja kiinteistöjen suosion kasvuun ei uskonut kuin 13 prosenttia.

Pankinjohtajat arvioivat myös, että yritysten luottohalukkuus olisi hienoisessa nousussa. Noin 60 prosenttia uskoi, että yritykset ovat entistä halukkaampia sijoittamaan korkosijoituksiin sekä osakkeisiin ja osakerahastoihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    7. 7

      Etla: Tasa-arvo-ongelmat alkavat heti työurien alusta

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Katso miten muut arvostavat työtäsi

    10. 10

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Rauman telakka sai ison tilauksen puolustusvoimilta

    4. 4

      Uusi tulorekisteri otetaan käyttöön – mahdollistaa reaaliaikaisen verotuksen

    5. 5

      Lähdössä reissuun? Mieti minä päivänä tankkaat

    6. 6

      Verohallinto: Vastikkeeton talkooruoka edelleen verotonta, makkarametreissä muistettava kohtuullisuus

    7. 7

      Sijoitusneuvonnassa ihmisellä ja robotilla on samat säännöt – mutta kumpi on luotettavampi?

    8. 8

      Sadat ovat saaneet ajokortin reilulla tonnilla – ”Tulokset näyttävät hyviltä”

    9. 9

      Google ja Facebook myönsivät: lankesivat massiiviseen huijaukseen

    10. 10

      Nordean pääanalyytikko: ”Yksin Trump voi aiheuttaa lähinnä harmia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kun ero tuli, miehellä oli 10 miljoonaa ja vaimolla kymppitonni – Ero voi viedä perintömökin tai elämäntyön

    2. 2

      Näistä merkeistä tiedät, ettet rikastu koskaan

    3. 3

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Tällainen on keskimääräinen asuntolaina – onko sinulla enemmän vai vähemmän?

    6. 6

      Sijoittajat tulppana asuntomarkkinoilla – ”Yksi varasi 20 asuntoa”

    7. 7

      Eurojackpot-voitolla on kolme jakajaa – Epäuskottava sopimus voisi lohkaista siitä jättiverot

    8. 8

      Uskomus kalliista bensasta elää Suomessa – näin asia oikeasti on

    9. 9

      Jopa 15 000 euron lisätulot vuodessa – näin mökillä voi tienata

    10. 10

      Maailman kallein lääke vedetään pois markkinoilta

    11. Näytä lisää