Nuoret johtajat juhlivat Tampereella

Julkaistu: , Päivitetty:

Partiossa johtajuus ei perustu pakkoon, sanoo Suomen Partiolaisten toiminnanjohtaja Liisa Sahi. Partiossa on seikkaillut myös moni huippujohtaja.


– Motivointi sekä tilanteen ja ihmisten ymmärtäminen ratkaisevat, Sahi kertoo matkallaan Tampereelle, jossa vietetään partiolaisten Suurjuhlaa lauantain ja sunnuntain ajan.

Viikonlopun keskipisteenä on sata vuotta täyttävä kansainvälinen partioliike. Lauantai-illan syntymäpäiväjuhlille Ratinan stadionille saapuu myös presidentti Tarja Halonen.

Kotimaisen partiotoiminnan satavuotisjuhlat ovat vuorossa kolmen vuoden päästä. Vuodesta 1910 lähtien partiotoimintaan on ehtinyt osallistua monta tulevien yritysjohtajien ikäluokkaa.

Partiossa ovat seikkailleet niin Björn Wahlroos kuin Kari Neilimo, Anssi Vanjoki, Sari Baldauf ja Esko Ahokin. Entisiin partiolaisiin kuuluu myös Jorma Ollila.

Yrityselämässä partion systemaattisesta koulutusjärjestelmästä on monenlaista hyötyä, Sahi sanoo. Kun johtajuudesta saa omakohtaisia kokemuksia, ymmärtää myös yhteistyön ja viisaan ryhmätoiminnan merkityksen.

Partiolainen ymmärtää virallisia ja epävirallisia päätöksentekojärjestelmiä. Hän osaa ottaa erilaisia rooleja johtajana ja johdettavana erilaisissa yhteisöissä. Partiolainen osaa antaa ja hyödyntää saamaansa palautetta. Näin on kirjattu partiolaisten kasvatustavoitteisiin.

– Kokemuksia karttuu ihmisen kehityskaaren ratkaisevassa kohdassa. Johtajan tehtäviä saa hyvin nuorena, sillä jo 14- tai 15-vuotiaat toimivat partionjohtajina.

Kasvatustavoitteissa mainitaan myös, että partiolaista kiinnostaa yhteisten asioiden hoitaminen. Hän huomaa epäkohdat ja tarttuu niihin asioiden korjaamiseksi. Partiolainen käyttää mielikuvitustaan ja löytää toimivia ratkaisuja erilaisiin pulmatilanteisiin.

Esimerkkinä johtajuusharjoittelusta Sahi mainitsee leirin organisoimisen keskelle metsää. Se on selkeä projekti, jonka yksityiskohtainen järjestely partionjohtajan on hoidettava ja varmistettava alusta loppuun saakka.

Kun vartio järjestää retken, partionjohtajien on hoidettava myös suhteita nuorempien osallistujien vanhempiin. Aikataulutus, tiedottaminen ja lupa-asioiden hoito viranomaisten kanssa tulevat nekin tutuiksi.

– Johtajuus partiossa on eräänlaista junailua, Sahi sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    2. 2

      Seppälää haetaan konkurssiin

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    5. 5

      Selvitys: Kiinan ja USA:n välinen kauppasota vahingoittaisi enemmän Kiinaa

    6. 6

      Lindexin toimitusjohtaja irtisanoutui

    7. 7

      Seppälässä vaarassa 270 työpaikkaa – ”Olemme kiitollisia pitkämielisyydestä”

    8. 8

      Helsingin pörssiin on tulossa taas uusi yhtiö

    9. 9

      Kurja kesäsää iski pahasti Seppälään – ”poikkeuksellisen onnistuneet” kululeikkaukset eivät auttaneet

    10. 10

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    3. 3

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    4. 4

      Seppälää haetaan konkurssiin

    5. 5

      Näkökulma: Tässä on valtion suurin rahoittaja – pitäisikö kehua vai haastaa oikeuteen?

    6. 6

      Fazer pyöräytti hyönteisleivän – näinkö suomalaiset saadaan syömään hyönteisiä?

    7. 7

      Kaupan alan romahdus on ennennäkemätön – ”Kuluttaja on aika hyvässä asemassa”

    8. 8

      Sohvatyynyissä ja taulujen takana – tällaisia rahoja koteihin kätketään

    9. 9

      ”Ultrahalvat” lentoyhtiöt voivat olla seuraava askel Euroopassa – konkurssit luultavasti jatkuvat alalla

    10. 10

      Konsulttiyhtiö: Suomalaiset kaupat nukahtivat – ulkomaiset verkkokaupat kahmaisivat asiakkaat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Keskituloinen Julia säästi vuodessa 10 000 euroa – näin se onnistui

    4. 4

      Yksi kuva Verkkokauppa.comin kasvusta kertoo Stockmannin ahdingosta – ”En tiedä miten täysjärkisenä olisi pidetty...”

    5. 5

      Tulot yli 4000 €/kk, mutta rahat eivät riitä – yksi päätös voi romuttaa talouden täysin

    6. 6

      4 000 asukkaan Sysmä ottaa käyttöön oman rahan

    7. 7

      60 000 hyvätuloiselle veronkevennys? Näin suuren osan kaikista veroista he maksavat

    8. 8

      Uusi ilmiö yleistyy Suomessa – sairaalakuitteja tehtaillaan ”basaareissa”

    9. 9

      Wahlroos: Kaupan kassojen työt vaarassa 5 vuodessa – eikä mullistus jää siihen

    10. 10

      Pula osaajista pahenee – eläkkeeltä houkutellaan takaisin töihin, ”7 tonnia ei ole poikkeus”

    11. Näytä lisää