Vikkula aloittaa Ruukki Groupin johdossa

Julkaistu: , Päivitetty:

Saunalahden toimitusjohtaja Matti Vikkula eroaa tehtävistään elokuun lopussa. Vikkula näki mielenkiintoisia mahdollisuuksia Venäjällä.


Ruukki Groupin toimitusjohtajana aloittaa syksyllä entinen Saunalahden toimitusjohtaja ja Elisan henkilöliiketoiminnasta vastannut johtaja Matti Vikkula.

– En ole koskaan ollut tietyn toimialan johtaja vaan yleisjohtaja, ja siksi suurikin toimialan muutos ei tule dramaattisena minulle, Vikkula sanoo.

Vikkula näkee Ruukki Groupin liiketoimintaympäristön erittäin houkuttelevana Venäjällä.

– Venäjällä on tehty viime vuosina ja vuosikymmeninä vain vähäisiä inivestointeja metsäteollisuuteen. Siellä on merkittävät näkymät Ruukki Groupin kannalta, Vikkula arvioi.

Elisan toimitusjohtajan Veli-Matti Mattilan mukaan yhtiö menettää loistavaa liiketoimintaosaamista.

– Vikkula on johdonmukaisesti kehittänyt henkilöliiketoiminnan palveluita ja konseptointia. Esimerkiksi 3G-palvelupaketoinnit ovat hänen johdollaan viety eteenpäin, Mattila kertoo.

Mattilan mukaan Vikkulalla oli merkittävä rooli Saunalahden kasvattamisessa ja Elisaan sulautumisessa.

Ennen Saunalahden toimitusjohtajuutta Vikkula työskenteli pitkään liikkeenjohdon konsulttina ja muutaman vuoden PricewaterhouseCoopersin partnerina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    4. 4

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    5. 5

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    6. 6

      Saksalaisoikeus päätti: Sony saattaa sittenkin loukata suomalaisen SSH:n patenttia

    7. 7

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    8. 8

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    9. 9

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    10. 10

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    2. 2

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    3. 3

      Työeläkkeelle jäi ennätysmäärä väkeä – keskieläke 1 771 euroa

    4. 4

      Irkut MC-21 teki ensilentonsa – ensimmäinen iso venäläinen matkustajakone sitten Neuvostoliiton hajoamisen

    5. 5

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    6. 6

      BMW:n tuotanto osin pysähtynyt jo kolmessa maassa

    7. 7

      Tesco-yhteistyö laajentaa S-ryhmän valikoimaa – etenkin erityisruokavalioita noudattaville

    8. 8

      Lomarahojen leikkaus kiukuttaa työntekijöitä: ”Ihmisiä ahdistetaan nyt joka taholta”

    9. 9

      Asuntokaupoilla ”13 ensimmäistä sekuntia ratkaisee – ainakin itse miettisin, mikä täällä mättää”

    10. 10

      AL: Taloyhtiö vastuussa leikkipaikan turvallisuudesta – vaikkei talossa edes asuisi lapsia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Professori: Tästä asuntovelallisten riskistä vaietaan Suomessa

    2. 2

      Yle: Ravintolan käsittämätön ”kokeilu” paljastui Lahdessa – kaikilla työntekijöillä palkka 0 euroa

    3. 3

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    4. 4

      Globaali autoilmiö on jättipotti suomalaisyritykselle – isot rekrytoinnit alkavat ensi vuoden puolella

    5. 5

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    6. 6

      Hypo: Uusi ilmiö uhkaa Suomen asuntomarkkinoilla – nollan asunnon loukku

    7. 7

      Liki 60-vuotias sihteeri löysi piilotyöpaikan – viisi vinkkiä täsmähakuun

    8. 8

      Tutkimus vahvisti: suomalainen keksintö auttaa tupakoinnin lopettamisessa – kyselyjä tulvii Suomesta ja maailmalta

    9. 9

      Ehdotus: Eläkeikä pitäisi nostaa vähintään 70 vuoteen

    10. 10

      Johtaja yllättyi Kyösti Kakkosen hyökkäyksestä – toivoo, ettei edusta Suomen yrityskulttuuria

    11. Näytä lisää